Kahdeksan kaupunkia, kahdeksan elokuvaa: aluesarjoissa on tarjolla täysi kattaus sunnuntaista tiistaihin.

Lahdessa nähdään sunnuntaina 9.3. klo 18 Ousmane Sembenen huikea Moolaadé – suojelus (2004).  Moolaadé kertoo naisesta, joka suojelee tyttöjä ympärileikkaukselta, mutta uhmakkaalla teolla on kauaskantoiset seuraukset. Afrikkalaisen elokuvan isäksi nostettu Ousmane Sembène onnistuu rakentamaan tunnusomaisella tavallaan raa’asta ja intensiivisestä aiheesta säkenöivissä väreissä kuvatun, helposti lähestyttävän ja tärkeän elokuvan naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Maanantaina 10.3. klo 16.30 seurataan Joensuussa sukupuolten välistä sapelien kalistelua Vêra Chytilován farssissa Omenaleikki (1976). Ohjaajalle elokuva merkitsi menestyksekästä paluuta elokuvanteon pariin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Ohjaajakollega Jiri Menzel nähdään keskeisessä roolissa Chytilován purevan siekailemattomassa satiirissa.

Jyväskylässä esitetään maanantaina 10.3. klo 18 norjalaisohjaaja Anja Breienin läpimurtoelokuva Aviovaimoja (1975). Luokkakokouksessa 15 vuoden jälkeen kohtaavat ystävykset Kaja, Mie ja Heidrun lähtevät bileiden jälkeen useamman päivän jatkoille, minkä aikana kolmikko pohtii yhdessä elämää, ihmissuhteita ja naisten asemaa yhteiskunnassa. HUOM! KORJAUS: Jyväskylän näytös siirtyy viikolla maanantaille 17.3. Ilokivi Venuen laitehuollon vuoksi!

Kuopion Kuvakukossa on maanantaina klo 18 vuorossa Andrei Kontshalovskin Sisäpiiri (1991). Tom ”Amadeus” Hulce esittää Stalinin henkilökohtaista elokuvakoneenkäyttäjää, joka pysyy diktaattorin nöyränä palvelijana ystäviensä karuista kohtaloista huolimatta. Ensimmäinen Kremlissä kuvattu elokuva perustuu tositapahtumiin.

Tampereella nähdään samana päivänä klo 18.30 Maurice Pialat’n Itke rakastettu sydän (1974). Ranskalaisohjaajan omakohtainen teos on kaunistelematon kuvaus parantumattomasti sairaan naisen (Monique Mélinand) viimeisistä päivistä saattohoidossa sekä hänen omaistensa reaktioista ja tunteista vääjäämättömän kuoleman välittömässä läheisyydessä.

Turussa on esitysvuorossa Kim Ki-dukin upean maalauksellinen Viisi vuodenaikaa (2005). Maanantain klo 19.30 näytöksessä etualalle nousevat kauniissa vuoristomaisemassa temppelilautalla asuvat poika ja vanha munkki. Kasvukertomus vertautuu buddhalaiseen oppiin elämän ikuisesta kiertokulusta.

Hämeenlinnassa nähdään luontevaa jatkoa kevätsarjan edelliseen elokuvaan – vuorossa in nimittäin John Maddenin monarkkikuvaus Hänen majesteettinsa rouva Brown (Mrs Brown, 1997). Kun prinssipuoliso Albert kuolee vuonna 1861, surun musertama kuningatar Victoria vetäytyy suremaan Balmoralin linnaan, Skotlantiin. Siellä hänen elämäänsä astuu suorasanainen skottipalvelija John Brown. Suurenmoiset näyttelijät Judi Dench ja Bill Connolly iskevät fantastista kipinää tositapahtumiin pohjaavassa kuvauksessa kahden eri maailmoista tulevan ihmisen epätodennäköisestä ystävyydestä. Esitys on tiistaina 11.3. klo 18.

Tiistaina 11.3. klo 18.30 Oulun Studiossa esitetään Yasujiro Ozun Perhetarina (1961). Mestariohjaajan tuotannon synkimpiin kuuluva elokuva kertoo saketislaamon omistavasta vanhasta miehestä. Kun mies eräänä päivänä vierailee vanhan naisystävänsä luona, miehen perhe huolestuu hänen terveydestään. Loistavat värit tuovat iloa tummanpuhuvaan tarinaan.

Tervetuloa!

Aluesarjojen tarkat ohjelmistotiedot löytyvät täältä