Förvaring av filmer

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin luolastoista löytyy kotimaisen elokuvan historia.

Kun KAVIn edeltäjä, Suomen elokuva-arkisto, vuonna 1957 käynnisti toimintansa, filmit varastoitiin arkiston muun aineiston ohella toimistotiloihin Helsingin Kruununhakaan. Näistä ajoista on päästy pitkälle: tänä päivänä KAVIn luolastojen olosuhteet ovat maailman huipputasoa. Instituutissa seurataan alan tutkimusta ja kehitetään työtapoja, jotka näkyvät jatkuvasti kehittyvinä varastoina. 

Suomen elokuva-arkisto sai ensimmäisen kansainväliset kriteerit täyttävän filmivaraston 1980-luvun puolessa välissä. Uuden ajanmukaisen varaston sijoituspaikaksi valikoitui Espoon Otaniemi, jonka kallioperään louhittu säilytyspaikka avattiin vuonna 1986.

Otaniemen kallioluolastot

1200 m2 huippumodernia automaattisesti ilmastoitua varastotilaa, jossa säilytetään kotimaiset värioriginaalit (+1,5 C° / ilman suhteellinen kosteus eli RH 25 %), mustavalko-originaalit (+6 C° / 40 % RH), esityskopiot (+7 C° / 45 % RH) sekä video- ja paperiaineisto (+15 C° / 50 % RH).

Arkistotiloista kolme neljäsosaa varattiin filmeille ja loput valokuvilla ja esinekokoelmalle. Otaniemi I:n filmiarkistot peruskorjattiin yli 25 vuotta myöhemmin, minkä yhteydessä ilmasto-olosuhteiksi asetettiin noin puoleen pinta-alasta –5 °C ja puoleen +5 °C. Molemmissa tavoitekosteus on 30 % RH.

Ensimmäisen varaston täyttyessä oli edessä sen laajentaminen. Otaniemi II louhittiin kallioon alkuperäisen luolaston lähituntumaan. Varasto luovutettiin käyttöön 13.12.2002, ja sen tiloissa säilytetään lähinnä koti- ja ulkomaisia esityskopioita. Olosuhteiksi määriteltiin puolessa tiloista +6°C / 40 % RH ja toisessa puolessa +13°C / 40 % RH.

Tuusula

300 m2 vaadittavat normit täyttävää varastotilaa, jossa säilytetään tulenarat nitraattifilmit (+10 C° / 35 % RH).

Vuoden 1986 lopulla valmistunut Tuusulan nitraattifilmivarasto louhittiin sekin peruskallioon. Tilan käyttöönotto kuitenkin viivästyi ja filmien muutto saatiin käyntiin vasta kolme vuotta myöhemmin. Varasto koostuu kahdeksasta erillisestä siilosta, joilla on yhteinen eteisaula. Yhdessä siilossa on enintään 12,5 tonnia filmiä.

Elokuvakokoelmien ylläpito tarkoitti pitkään pääasiassa asianmukaista varastointia ja nitraattifilmille kuvattujen elokuvien kopiointia asetaattifilmille. Aineistot myös luetteloitiin ja järjestettiin. Pääosa resursseista kului nitraattifilmistä tehtyjen duplikaattien eli pelasteiden tekemiseen.

Vuodesta 1972 alkaneen pelastamisprojektin aikana Suomessa kopioitiin nitraattifilmillä olevia elokuvia noin kolme miljoonaa metriä. Työ kesti kolme vuosikymmentä.

Originaalifilmejä ei tuhottu, eikä niitä tuhota, elleivät ne ole täysin käyttökelvottomassa kunnossa. Alkuperäisen säilyttäminen on arkistotyön perusperiaate, ja se jatkuu myös nykyisenä digitaalisena aikakautena.

Sörnäinen

578 m2:n varastossa säilytetään museoesinekokoelmaa ja filmejä.