Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on yleisöpalautteen perusteella uudelleenluokitellut Taru Mäkelän ohjaaman kotimaisen jouluaiheisen komedian Kulkuset kulkuset (2022).

Kuvaohjelmaluokittelija oli aiemmin arvioinut elokuvalle ikärajan sallittu yli 7-vuotiaille perusteenaan elokuvan lievää ahdistusta aiheuttava sisältö. KAVIn näkemyksen mukaan elokuva sisältää lievän ahdistusta aiheuttavan sisällön lisäksi lievää seksuaalista sisältöä, minkä perusteella KAVI piti elokuvan ikärajan ennallaan sallittuna yli 7-vuotiaille.

Kulkuset kulkuset -elokuvasta tulleissa yleisöpalautteissa korostui huoli elokuvan sisältämän kiroilun ja rajun kielenkäytön vaikutuksista lapsikatsojiin. KAVI muistuttaa, että kiroilu sellaisenaan ei ole Suomessa peruste ikärajalle elokuvia luokiteltaessa. Raju kielenkäyttö esimerkiksi muutoin ahdistavassa tilanteessa, kuten kiusaamisen kuvausten yhteydessä, voi kuitenkin olla ikärajaperuste. Sama koskee runsasta seksiin liittyvää, rivoa kielenkäyttöä, joka yhdistyy aistittavissa olevaan kiihkoon tai intohimoon.

KAVI kannustaa aikuisia perehtymään ennalta elokuvien sisältöön ennen niiden katselemista lasten kanssa. Esimerkiksi trailereista tai arvioista voi saada arvokasta tietoa elokuvan tyylilajista ja kohdeyleisöstä.

Lue lisää ikärajoista