Vuonna 2020 on kulunut 75 vuotta ensimmäisen Muumi-kirjan Muumit ja suuri tuhotulva ruotsinkielisen alkuteoksen julkaisemisesta.

Kino Regina osallistuu juhlintaan esittämällä syysohjelmistostaan sarjan Tove Jansson -dokumenttielokuvia sekä koko perheen Muumi-animaationäytöksen. Lisäksi Keskustakirjasto Oodi ja Kino Regina järjestävät ke 9.9. klo 12-16.30 kaikille avoimen Tove Jansson -seminaarin.

Tove Jansson, edelläkävijä -seminaarissa tutustutaan Janssonin monipuoliseen uraan kirjailijana, kuvataitelijana ja muumien luojana. Lisäksi luodaan katsaus Tove Janssonista tehtyihin elokuviin.

Alma PöystiSeminaarin aluksi esitetään Kanerva Cederström ohjaama dokumenttielokuva Matkalla Toven kanssa (1993). Dokumentissa seurataan Janssonin ja Tuulikki Pietilän 1970-luvulla tekemää maailmanympärimatkaa. Näytöksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus kuulla Cederströmin muistoja ja ajatuksia elokuvan teosta.

Uudesta Tove Jansson -elokuvasta saadaan nauttia lokakuussa, kun ensi-iltaan tulee Zaida Bergrothin ohjaama Tove. Seminaarissa on vieraana Janssonia esittävä Alma Pöysti, joka kertoo, miten työryhmä toi legendaarisen taitelijan valkokankaalle.

Lue lisää Tove Jansson, edelläkävijä -seminaarista