Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on jälleen mukaan Taidetestaajissa, jossa taidetta ja kulttuuria tehdään tutuksi kahdeksasluokkalaisille. Lukuvuonna 2024–2025 Taidetestaajissa on mukana yhteensä 85 eri kulttuurikohdetta ympäri Suomea. KAVI on ollut mukana Taidetestaajissa ensimmäisen kerran jo vuonna 2017.

KAVIn ohjelma tullaan toteuttamaan elokuvateatteri Kino Reginassa syksystä 2025 alkaen. Viimeiset tapahtumat sijoittuvat huhti-toukokuulle 2026. Tulevana lukuvuonna järjestetään kymmenen vuorovaikutteista kinokonserttia ja työpajaa jopa 2500 kasiluokkalaiselle. Ohjelmakokonaisuus tutustuttaa oppilaat varhaiseen mykkäelokuvaan sekä kuvan, musiikin ja äänen suhteeseen.

Oppimateriaalit toteuttaa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ja hanketta koordinoi Suomen lastenkulttuuriliitto. Kulttuurikasvatusohjelmaa rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoa Taidetestaajat-kulttuurikasvatushankkeesta