AV-kulttuurin edistäminen


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin keskeisiin tehtäviin kuuluu audiovisuaalisen kulttuurin edistäminen Suomessa. 

Käytännössä työ tapahtuu usealla eri toiminta-alueella: esitystoimintana, elokuvakasvatuksena, kirjasto- ja tietopalveluna, näyttely- ja julkaisutoimintana. 

Esitystoiminnan päänäyttämö on Helsingissä. Elokuvateatteri Orion ehti toimia tässä tehtävässä kunniakkaat 30 vuotta – tammikuussa 2019 toiminta siirtyi Keskustakirjasto Oodissa sijaitsevaan Kino Reginaan.

Esityssarjat kattavat elokuvan historian varhaisvaiheista nykyelokuvaan. Esillä on niin klassikkoteoksia kuin uudelleenlöydettyjä helmiä, laajoja retrospektiivejä, tutkimusretkiä lajityyppien historiaan sekä ainutlaatuisia tapahtumia kinokonserteista seminaareihin. 

 

Kino Reginan konehuone on suunniteltu elokuva-arkiston esitystoiminnan vaativiin tarpeisiin. Poikkeuksellisessa konehuoneessa on modernin digi- ja äänitekniikan lisäksi parhaat mahdollisuudet esittää perinteistä filmiä. Ensimmäistä kertaa elokuva-arkiston historiassa KAVIn on mahdollista esittää omassa teatterissaan mm. 70-millisiä elokuvia ja cinemascope-elokuvia formaatin edellyttämällä tavalla. Myös esteettömyys ja tavoitettavuus -näkökulmat on otettu huomioon.

Näytöksiä järjestetään kuutena päivänä viikossa, tiistaista sunnuntaihin, keskimäärin kolme näytöstä päivässä.

Lisäksi esitystoiminnan aluesarjoja järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla.

KAVI tekee yhteistyötä useiden elokuvafestivaalien ja järjestöjen kanssa. Tärkeä yhteistyökumppani on Helsingin yliopisto, jonka kanssa järjestetään luentosarjoja ja niihin liittyviä esityssarjoja.

 

KAVIn kirjasto palvelee asiakkaitaan audiovisuaalisen ja elokuva-alan erikoiskirjastona, joka on valikoimaltaan ainutlaatuinen maassamme. Kirjastossa on tutkittavissa myös laaja elokuvia ja elokuvantekijöitä koskeva leikekokoelma.

Elokuvakasvatus on nykyään merkittävä osa audiovisuaalisen kulttuurin edistämistyötä. Kuratoiduissa kouluille ja oppilaitoksille suunnatuissa näytöksissä käy vuosittain noin 8000 lasta ja nuorta.

Syksyllä 2013 avautunut Elokuvapolku tarjoaa kasvattajille tietopankin sekä ilmaisia elokuvanäytteitä elokuvakasvatuksen tueksi. KAVI on mm. osallistunut valtakunnalliseen Taidetestaajat -projektiin lukuvuosina 2017-2018 ja 2018-2019.

Lisäksi KAVI julkaisee elokuvan tutkimustoimintaan liittyviä teoksia sekä tuo omia kokoelmiaan esille niin julkaisuina kuin näyttelyinä. 

Kansainvälinen kulttuurivaihto keskittyy yhteistyöhön lukuisten ulkomaisten tahojen kanssa lähinnä elokuvaesitysten muodossa.