Elokuvantekijä, kirjailija ja poliitikko Jörn Donner on kuollut. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti kunnioittaa kulttuurin moniottelijan ja intohimoisen yhteiskuntakriitikon muistoa. Erityisen lämpimästi KAVI muistaa Donneria (5.2.1933–30.1.2020) Suomen elokuva-arkiston perustajajäsenenä. Vaikka alkusysäys ei kuulunut aikaansaavan miehen mainostetuimpiin meriitteihin, yhteistyö vuonna 1957 perustetun arkiston kanssa säilyi loppuun asti. Donnerin viimeinen ’virallinen vierailu’ oli esiintyminen KAVIn yleisöluennolla Kuinka elokuvani ovat syntyneet huhtikuussa 2013. ”Donnerille kirjoittaminen oli vakavaa, elämä välttämättä ei”, pohtii Antti Majander muistokirjoituksessaan (HS 30.1.2020) ja löytää rinnastuksen August Strindbergiin. Strindberg-yhteys piilee myös Ingmar Bergmanin rakastetussa Fannyssa ja Alexanderissa, jonka tuottajan ominaisuudessa Jörn Donner vastaanotti (ensimmäisenä ja edelleen ainoana suomalaisena) parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon vuonna 1984. Fanny ja Alexander päättyy sitaattiin Strindbergin Uninäytelmästä: “Voi tapahtua mitä vain, kaikki on mahdollista ja todennäköistä. Aikaa ja tilaa ei ole olemassa; vähäpätöiseltä todellisuuspohjalta levittäytyy mielikuvitus kutomaan uusia kuoseja: muistoja, elämysten ja vapaitten päähänpistojen sekoitusta. Henkilöt halkaistaan, monistetaan, häivytetään, tiivistetään, hajotetaan, kootaan. Mutta yksi tietoisuus on kaiken yläpuolella, ja se on uneksijan…”