Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on yleisöpalautteen perusteella 23.12.2021 uudelleenluokitellut elokuvan Spontaneous (2020).
Kuvaohjelmaluokittelija oli 16.8.2020 arvioinut elokuvalle ikärajan 12 perusteinaan elokuvan ahdistusta aiheuttava sisältö sekä päihteet.
Spontaneous on kasvukertomuselokuva nuorista, jotka alkavat räjähdellä yllättäen. Nuorten spontaanit hyvin veriset räjähtelyt luovat pitkäkestoista ja intensiivistä kuoleman uhkaa, jossa on myös selittämättömyydessään yliluonnollista ahdistavuutta. Useissa kohtauksissa on pakokauhua sekä kuoleman pelkoa. Elokuvassa on myös alaikäisen päähenkilön ongelmatonta kannabiksen ja runsasta alkoholin käyttöä. Lisäksi päähenkilö käyttää voimakkaasti päihdyttäviä taikasieniä, joista seuraa mukavien kokemusten lisäksi pahoinvointia. KAVI katsoo aiheelliseksi nostaa kuvaohjelman ikärajan uudelleenluokittelussaan sallituksi yli 16-vuotiaille perusteinaan elokuvan ahdistusta aiheuttava sisältö sekä päihteet.