Sieniretki-elokuvan ikäraja laski
Elokuvan uusi ikäraja on K12.
Kansallinen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on saamansa oikaisuvaatimuksen perusteella 9.8.2022 uudelleenluokitellut JP Siilin ohjaaman ja Martti Suosalon sekä Ville Myllyrinteen tähdittämän elokuvan Sieniretki (2022).
Kuvaohjelmaluokittelija oli luokitellut 30.6.2022 elokuvan sallituksi yli 16-vuotiaille perusteenaan huumausaineiden käyttö. KAVI:n luokittelussa ikäraja laski, ja elokuva on nyt sallittu yli 12-vuotiaille, perusteenaan huumausaineiden viitteellinen käyttö. Lisäksi KAVI katsoo, että elokuva sisältää alemman ikärajan sallittu yli 7-vuotiaille tasoista lievää ahdistusta aiheuttavan sisältöä sekä lievää seksuaalista ja väkivaltaista sisältöä.
KAVI perustelee uudelleenluokittelupäätöstään sillä, että vaikka elokuvassa tapahtuva huumausaineista puhuminen on melko runsasta, ovat puhe sekä käyttö niin viitteellisiä, ettei niillä todennäköisesti ole yli 12-vuotiaalle lapsikatsojalle haitallista vaikutusta. Lisäksi kokonaisarviossa voidaan huomioida myös ne seikat, että käyttäjät eivät ole nuorille ihannoitavia samaistumiskohteita, eikä käyttöä muutenkaan varsinaisesti ihannoida. Myös selkeästi huumeidenvastaista puhetta esiintyy vastavoimana.
KAVI muistuttaa, että kuvaohjelmaluokittelijan tekemään kuvaohjelman luokittelupäätökseen tyytymätön asianosainen voi tehdä kuvaohjelmalain 30 §:n mukaisen kirjallisen oikaisuvaatimuksen Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille. Oikaisuvaatimus kuvaohjelmaluokittelijan tekemään luokitukseen on tehtävä 30 päivän kuluessa luokittelupäätöksen julkaisemisesta kuvaohjelmaluettelossa.
Ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseen löytyvät täältä