Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuvan ikäraja nousi


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on yleisöpalautteen perusteella 31.12.2021 uudelleenluokitellut näytelmäelokuvaa ja animaatiota yhdistävän elokuvan Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (Who Framed Roger Rabbit, 1988).

Valtion elokuvatarkastamo antoi aikoinaan elokuvan ilmestyessä vuonna 1988 elokuvan ikärajaksi 11. Kuvaohjelmalain uudistuksen jälkeen kuvaohjelmaluokittelija oli omassa uudelleenluokittelussaan 29.1.2013 arvioinut elokuvalle ikärajan 7 perusteinaan elokuvan lievää ahdistusta aiheuttava sisältö sekä lievä väkivalta.

Elokuvan maailma, missä ihmiset elävät 1940-luvun Los Angelesissa rinta rinnan animaatiohahmojen kanssa, on lähtökohtaisesti epärealistinen. Vaikka pääosin myös elokuvan väkivalta on epärealistista ja yliampuvaa piirroshahmojen välistä tai piirroshahmoihin kohdistuvaa, on elokuvassa myös useita kohtauksia, joissa väkivalta sekä väkivallan ja kuoleman uhka kohdistuu ihmisiin. Myös animaatiohahmojen välinen väkivalta on rajumpaa kuin keskimäärin koko perheen animaatioissa. Lisäksi elokuvassa on melko voimakkaita, pelkoa herättäviä kohtauksia, jotka voitaisiin katsoa kuuluvaksi luokkittelutermistön mukaisesti yliluonnollisiksi elementeiksi. KAVI katsoo aiheelliseksi nostaa kuvaohjelman ikärajan uudelleenluokittelussaan sallituksi yli 12-vuotiaille perusteinaan elokuvan väkivalta ja ahdistusta aiheuttava sisältö.