Ensi-iltaan tulevan Perunan ikäraja pysyi ennallaan
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on saamansa yleisöpalautteen perusteella 4.8.2021 uudelleenluokitellut 13.8.2021 ensi-iltansa saavan kotimaisen elokuvan Peruna (2020), jota on aiemmin Suomessa esitetty ennakkonäytöksissä.
Kuvaohjelmaluokittelija oli 31.8.2020 arvioinut elokuvalle ikärajan 7 perusteinaan elokuvan ahdistusta aiheuttava sisältö sekä väkivalta. KAVIn mukaan elokuvassa on melko paljon lievää väkivaltaa, lievää ahdistusta aiheuttavaa sisältöä sekä lievää seksuaalista sisältöä, mutta pääosin viittauksin ja aina huumorilla kevennettynä. Elokuvan musta huumori ja tapahtumat eivät välttämättä aukea lapsikatsojalle, mutta KAVIn näkemyksen mukaan sisältö kokonaisuudessaan ei puolla ikärajan nostoa. Näin ollen kuvaohjelmaluokittelijan arvioima ikäraja sallittu yli 7-vuotiaille pysyi ennallaan. KAVI lisäsi uudelleenluokittelussaan kolmanneksi haitallisuuskriteeriksi seksin lievän seksuaalisen sisällön perusteella.