Miehityksen käsikirjan ikäraja nousi


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan uudelleenluokitellut 9.12.2021 dokumenttielokuvan Miehityksen käsikirja (The First 54 Years: An Abbreviated Manual for Military Occupation, 2021).

Kuvaohjelmaluokittelija oli 12.4.2021 arvioinut elokuvalle ikärajan 12 perusteinaan elokuvan ahdistusta aiheuttava sisältö ja väkivalta.

Dokumentissa kerrataan Israelin 54-vuotista sotilaallista miehitystä palestiinalaisalueilla. Miehitykseen osallistuneet sotilaat kertovat yksityiskohtaisesti tapahtumista ja kuvituksena esitetään arkistomateriaalia, joka sisältää esimerkiksi aitoa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa useammassa kohtauksessa. KAVI katsoi aiheelliseksi nostaa kuvaohjelman ikärajan uudelleenluokittelussaan sallituksi yli 16-vuotiaille perusteinaan voimakasta ahdistusta aiheuttava sisältö sekä voimakas väkivalta. Haastateltavien kertomukset vahvistavat arkistomateriaaleissa nähtyjä tapahtumia, joten myös puheen korostava merkitys on otettu huomioon ikärajapäätöksessä.