MC Helper beKINGs -trailerin ikärajaa nostettiin


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on yleisöpalautteen perusteella 10.5.2022 uudelleenluokitellut kotimaisen elokuvan MC Helper beKINGs trailerin (2022). Kuvaohjelmaluokittelija oli 10.3.2022 arvioinut trailerin ikärajaksi 7 perusteenaan lievä väkivalta.

Vaikka toimintakomedian traileri on pääosin humoristinen, sisältää se toimintana esitettyä selväpiirteistä väkivaltaa, jota voimistetaan äänitehostein. Koska väkivalta ei ole pelkästään viitteellistä ja se on esitetty trailerikontekstissa, nostaa KAVI kuvaohjelman ikärajan uudelleenluokittelussaan sallituksi yli 12-vuotiaille perusteenaan väkivalta.

KAVI muistuttaa, että trailereiden ikärajoja määriteltäessä tulee huomioida ikäjousto. Ikäjousto sallii 3 vuotta elokuvan ikärajaa nuoremman katsojan mennä katsomaan elokuvaa aikuisen seurassa (ei kuitenkaan ikärajan 18 kohdalla). Ennen elokuvia esitettävien trailereiden sisällöt tulevat katsojille yllätyksenä, joten aikuinen ei pysty niiden osalta arvioimaan ikäjouston soveltamisen mielekkyyttä. Tästä syystä trailereiden ikärajat arvioidaan muita kuvaohjelmien ikärajoja tiukemmin. Elokuvien trailereita luokiteltaessa, yksittäisten kohtausten vaikuttavuutta tulee harkita ikärajojen osalta tiukemmin kuin muiden kuvaohjelmien kohdalla, koska trailereissa haitallisen sisällön osuus nousee laajemman tarinayhteyden puuttuessa korostuneemmin keskiöön ja voi jäädä katsojan mieleen irrallisena vailla selityksiä.