Manaajan ikäraja laski
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on yleisöpalautteen perusteella uudelleenluokitellut 29.9.2023 William Friedkinin ohjaaman kauhuklassikon Manaaja (The Exorcist, 1973). Elokuvan pidempi Extended Director’s Cut, joka tunnetaan myös nimellä The Version You’ve Never Seen, on luokiteltu vuonna 2013 sallituksi yli 16-vuotiaille voimakasta ahdistusta aiheuttavan sisällön perusteella. Nyt uudelleenluokiteltu alkuperäinen teatteriversio oli kuitenkin jäänyt Valtion elokuvatarkastamon vuoden 1998 päätöksellä kielletyksi alle 18-vuotiaille, minkä takia KAVI otti yleisöpalautteen myötä version käsiteltäväkseen.
KAVIn näkemyksen mukaan elokuvassa on pitkäkestoista yliluonnollista ja intensiivistä lapseen kohdistuvaa kuoleman uhkaa, johon liittyy myös itsetuhoisuutta. Kokonaisuuden epärealistiset elementit auttavat etäännyttämään katsojaa tapahtumista eikä ahdistusta aiheuttava sisältö ole enää nykyisillä kriteereillä ikärajan 18 tasoista. Näin ollen KAVI arvioi uudelleenluokittelussaan elokuvan ikärajaksi sallittu yli 16-vuotiaille, perusteenaan voimakasta ahdistusta aiheuttava sisältö.