Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan uudelleenluokitellut 3.11.2021 Ridley Scottin ohjaaman elokuvan The Last Duel (2021).
Kuvaohjelmaluokittelija oli 15.9.2021 arvioinut elokuvalle ikärajan 16 perusteinaan elokuvan väkivalta ja ahdistusta aiheuttava sisältö.
Elokuva on 1300-luvun Ranskaan sijoittuva historiallinen draamaelokuva, joka sisältää runsaasti väkivaltaa eri muodoissa, kuten seksuaalista väkivaltaa, ihmisiin ja eläimiin kohdistuvaa veristä kaksintaistelu- ja sotaväkivaltaa sekä niiden seurausten kuvauksia. Elokuvassa on myös ahdistusta herättävää, pitkäkestoista ja intensiivistä vakavan väkivallan ja kuoleman uhkaa. KAVI pitää uudelleenluokittelussaan elokuvan ikärajan ja ikärajaperusteet ennallaan sallittuna yli 16-vuotiaille voimakkaan väkivallan ja voimakasta ahdistusta aiheuttavan sisällön takia.