Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan uudelleenluokitellut 27.3.2023 John Badhamin ohjaaman ja Richard Dreyfussin sekä Emilio Estevezin tähdittämän toimintakomedian Kyttäyskeikka (Stakeout, 1987). Valtion elokuvatarkastamo oli alun perin joulukuussa vuonna 1987 asettanut elokuvan ikärajaksi kielletty alle 18-vuotiailta. Elokuvan levittäjän valitettua ikärajapäätöksestä, Valtion elokuvalautakunta käsitteli valituksen tammikuussa 1988, mutta päätyi pitämään ikärajan ennallaan. Myöhemmin samana vuonna elokuva julkaistiin videolla lyhennettynä versiona K16-ikärajalla. Elokuvaa ei ole sittemmin luokiteltu uudestaan nykyisen kuvaohjelmalain aikana.
KAVIn näkemyksen mukaan kuvaohjelman sisältö ei ole enää nykykriteereillä kielletty alle 18-vuotiailta -tasoista. KAVI arvioi elokuvan ikärajan sallituksi yli 16-vuotiaille, perusteenaan voimakas väkivalta. Lisäksi elokuvassa on alempiin ikärajoihin liittyvää melko voimakasta ahdistusta aiheuttavaa sisältöä sekä seksuaalista sisältöä.