Joulutarina-elokuvan ikäraja nousi


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on saamansa yleisöpalautteen perusteella 29.1.2024 uudelleenluokitellut suomalaisen elokuvan Joulutarina (2007).

Elokuva oli tarkastettu 12.10.2007 Valtion elokuvatarkastamossa ja saanut tuolloin ikärajan kaikille sallittu.

Kuvaohjelmalain muutoksen (2012) myötä ikärajojen haitallisuusperusteet ovat muuttuneet. KAVIn arviossa ikäraja nousi ja Joulutarina on nyt sallittu yli 7-vuotiaille. KAVI käytti ikärajaperusteenaan elokuvan ahdistavuutta.

KAVIn mukaan jouluelokuvassa on pientä pelottavuutta ja lapseen kohdistuvaa uhkaa sekä vanhempien menettämisen, yksin jäämisen ja eksymisen teemoja.