Jackass Forever -trailerin ikärajaa nostettiin


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan 25.2.2022 uudelleenluokitellut elokuvatrailerin Jackass Forever (2021). Kuvaohjelmaluokittelija oli 6.8.2021 arvioinut trailerin ikärajaksi 12 perusteinaan väkivalta ja ahdistusta aiheuttava sisältö.

KAVIn mukaan reilun kahden minuutin traileriin on koottu suuri määrä elokuvan hyvin fyysisiä temppuja ja kepposia. Tempuista osa on selkeästi henkeä tai terveyttä vakavasti uhkaavia. Kuvaohjelma sisältää myös trailerin kontekstissaan runsaasti korostettua itseen ja toisiin kohdistuvien fyysisten ja väkivaltaistenkin temppujen ihannointia. KAVI katsoo aiheelliseksi nostaa uudelleenluokittelussaan kuvaohjelman ikärajan sallituksi yli 16-vuotiaille perusteinaan ahdistusta aiheuttava sisältö sekä väkivalta.

KAVI muistuttaa, että trailereiden ikärajoja määriteltäessä tulee huomioida ikäjousto. Ikäjousto sallii 3 vuotta elokuvan ikärajaa nuoremman katsojan mennä katsomaan elokuvaa aikuisen seurassa (ei kuitenkaan ikärajan 18 kohdalla). Ennen elokuvia esitettävien trailereiden sisällöt tulevat katsojille yllätyksenä, joten aikuinen ei pysty niiden osalta arvioimaan ikäjouston soveltamisen mielekkyyttä. Tästä syystä trailereiden ikärajat arvioidaan muita kuvaohjelmien ikärajoja tiukemmin. Elokuvien trailereita luokiteltaessa, yksittäisten kohtausten vaikuttavuutta tulee harkita ikärajojen osalta tiukemmin kuin muiden kuvaohjelmien kohdalla, koska trailereissa haitallisen sisällön osuus nousee laajemman tarinayhteyden puuttuessa korostuneemmin keskiöön ja voi jäädä katsojan mieleen irrallisena vailla selityksiä.