Ingrid Goes West -elokuvan ikäraja pysyi ennallaan


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan 29.7.2021 uudelleenluokitellut Matt Spicerin ohjaaman elokuvan Ingrid Goes West (2017).

Kuvaohjelmaluokittelija oli 3.12.2020 arvioinut elokuvalle ikärajan 12 perusteinaan elokuvan väkivalta, ahdistava sisältö sekä päihteet. Tragikoominen elokuva yhdistelee useampaa lajityyppiä ja mukana on ahdistavaa, väkivaltaista, seksuaalista sekä huumeiden käyttöä esittävää sisältöä. KAVIn uudelleenluokittelussa elokuvan ikäraja pysyi ennallaan, mutta luokittelukriteereistä otettiin mukaan seksi kahden kohtauksen perusteella ja haitallisuussymbolien järjestystä vaihdettiin siten, että ahdistussymboli on ensimmäisenä. KAVIn näkemyksen mukaan elokuvan melko voimakasta ahdistusta aiheuttava sisältö on ikärajan määräävin tekijä, sillä elokuvassa on laajalla skaalalla tasapainotonta mielenhäiriön ja päihteiden aiheuttamien sekavuustilojen kuvausta, kuten masennusta voimakkaine surutiloineen, aggressiota, arvaamatonta käytöstä sekä itsetuhoisuutta.