Hermot pinnalla -elokuvan ikäraja nousi


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan uudelleenluokitellut 16.11.2021 Nicholas Rayn ohjaaman ja Humphrey Bogartin tähdittämän klassikkoelokuvan Hermot pinnalla (In a Lonely Place, 1950).

Kuvaohjelmaluokittelija oli 21.9.2021 arvioinut elokuvalle ikärajan 7 perusteinaan elokuvan väkivalta ja ahdistusta aiheuttava sisältö. Ennen nykyistä kuvaohjelmalakia ja vuoden 2012 ikärajakriteereiden muutosta elokuvan ikäraja oli 16.

Hermot pinnalla -elokuvassa väkivaltaisen luonteen omaavaa miestä syytetään nuoren naisen murhasta. Elokuvassa nähdään useita tukahdetun vihan purkauksia, joista suuri osa johtaa väkivaltaan, mutta ennen kaikkea väkivallan ja jopa kuoleman uhkaan ja pelon ilmapiiriin. Vaikka elokuvalla on jo ikää, on kohtauksissa edelleen mm. näyttelijätyön ja voimakkaan musiikin myötä vahva tunnelataus, joka varmasti välittyy myös lapsille kuvan mustavalkoisuudesta huolimatta. KAVIn näkemyksen mukaan elokuvassa on väkivallan ja kuoleman uhkaa sekä ei erityisen yksityiskohtaista väkivaltaa. KAVI katsoo aiheelliseksi nostaa kuvaohjelman ikärajan uudelleenluokittelussaan sallituksi yli 12-vuotiaille perusteena melko voimakasta ahdistusta aiheuttava sisältö sekä väkivalta.