First Reformed -elokuvan ikäraja pysyi ennallaan


Elokuvan ikärajana pysyi K12.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on saamansa yleisöpalautteen perusteella 17.6.2021 uudelleenluokitellut draamaelokuvan First Reformed (2017).

Kuvaohjelmaluokittelija oli 16.6.2018 arvioinut elokuvalle ikärajan 12 perusteenaan elokuvan ahdistava sisältö. KAVIn uudelleenluokittelussa elokuvan ikäraja pysyi ennallaan, mutta elokuvan ikärajaa KAVI perustelee melko voimakasta ahdistusta aiheuttavan sisällön lisäksi elokuvan väkivallalla. Väkivaltaa ei määrällisesti ole paljon, mutta tapahtumilla on voimakas vaikutus päähenkilöön, hänen toimintaansa ja tarinaan, joten nähdyt tapahtumat jäävät paremmin myös katsojan mieleen.