Eilisen varjot–elokuvan ikäraja pysyi ennallaan


Elokuvan ikärajana pysyi K12.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on saamansa yleisöpalautteen perusteella 18.2.2021 uudelleenluokitellut saksalaisen elokuvan Eilisen varjot (Die Blumen von gestern, 2016).

Kuvaohjelmaluokittelija oli 4.2.2021 arvioinut kuvaohjelman ikärajaksi 12, perusteinaan väkivalta, seksi ja ahdistus.

KAVI piti ikärajan ennallaan. Ikärajaa 12 perustelevat elokuvan sisältämä väkivalta, ahdistus ja seksi. KAVI:n arvion mukaan lämminhenkisessä kokonaisuudessa on juonen kannalta perusteltua väkivaltaa, yksityiskohdiltaan peiteltyjä seksikohtauksia sekä itsemurhatematiikkaa.