Dead Silent –televisiosarjan jakson ikäraja pysyi ennallaan
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on omasta aloitteestaan 9.8.2021 uudelleenluokitellut amerikkalaisen televisiosarjan Dead Silent 4. tuotantokauden (2018) 5. jakson The Girl on the Billboard.
Kuvaohjelmaluokittelija oli 4.6.2021 arvioinut kyseiselle jaksolle ikärajan 12, perusteenaan väkivalta ja ahdistavuus.
KAVIn uudelleenluokittelussa ikäraja pysyi ennallaan. Ikärajan perusteena ovat läheisen katoamiseen liittyvää ahdistavuus ja seksuaalisen väkivallan tematiikka. KAVIn mukaan aihetta käsitellään pääasiassa henkilöhaastattelujen kautta, mutta ohjelmassa on myös dramatisoituja kuva- ja ääniviittauksia kidnappaukseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Tekoja ei kuitenkaan kuvailla yksityiskohtaisesti.