Aliisa on nyt sallittu yli 7-vuotiaille


Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on 5.5.2023 uudelleenluokitellut yleisöpalautteen perusteella Siiri Angerkosken viimeiseksi roolityöksi jääneen tv-elokuvan Aliisa (1970). Valtion elokuvatarkastamo oli 26.8.1986 arvioinut elokuvan sallituksi kaikenikäisille.

Elokuvan alussa nähdään lyhyesti esitettynä aitoa arkistomateriaalia Suomen historiasta, muun muassa sisällissodasta. Sisältö on omiaan aiheuttamaan lievää ahdistusta lyhytkestoisine väkivaltaviitteineen. KAVI nosti uudelleenluokittelussaan elokuvan ikärajan sallituksi yli 7-vuotiaille perusteinaan ahdistusta aiheuttava sisältö sekä väkivalta.