Elävän kuvan museo

Elävän kuvan museo sulki näyttelytilansa Kalasatamassa 4.6.2015. Museon väki haluaa kiittää kaikkia kävijöitään 11-vuotisen historiansa aikana!

Museoesinekokoelma kuvaa työtä elokuva-alan eri sektoreilla. Huomion kohteena on ensisijaisesti Suomen elokuvahistoriaan liittyvä materiaali. Jatkuvasti karttuvassa kokoelmassa on elokuvauksessa, laboroinnissa, levityksessä ja esityksissä käytettyjä laitteita ja aineistoja kuten kameroita, leikkauspöytiä, projektoreita, rekvisiittaa, näyttelijöiden rooliasuja ja elokuvateattereiden kalusteita. Joukossa on myös taikalyhtyjä, jotka kuuluvat elokuvaa edeltäneeseen, vuosisatojen takaiseen kuvanesitysperinteeseen. Suurin osa esineistöstä on kuitenkin peräisin äänielokuvan ajalta, 1930-luvun ja nykyhetken väliltä.

Museon kokoelmia kartutetaan pääasiassa lahjoituksin. KAVIin talletettavien elokuvien käyttöoikeudet jäävät useimmiten tallettajalle, mutta museoesineet instituutti pyrkii saamaan omistukseensa. Elävän kuvan museossa on tällä hetkellä esineitä yli 16 000.

Näyttelyt

Epookkipukuja ja taikalyhtyjä:  Kurkistus KAVIn kokoelmiin
1.3.–27.5.2016
ma klo 9–18 (toukokuussa klo 9–16.15)
ti-pe klo 9–16.15
Aulagalleria
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Sörnäisten rantatie 25 A, 5. krs, Helsinki
Lue lisää >>

Museon kokoelmia on ajoittain esillä myös Elokuvateatteri Orionin aulassa.

Henkilöstö

Kärkkäinen, Antto • museoteknikko
p. 040 5854 395

Viirret, Jussi • museoamanuenssi
p. 050 539 6642