Viro 100: Auringon lapset

23.02.2018
Auringon lapset (Päikese lapsed, 1932) on satavuotiaan rajapyykin saavuttavan Viron ensimmäinen pitkä äänielokuva, jonka kokonaiskesto on 47 minuuttia. Suomessa elokuvan jälkeen näyttävän uran tehneen ohjaaja ja kuvaaja Theodor Lutsin teosta ei ole Suomessa aiemmin esitetty, mutta Georg Malmsténin säveltämä ja laulama ja tuottaja-ohjaaja Erkki Karun sanoittama tunnussävel on varmasti monille tuttu.

Päikese lapsed/Auringon lapset (1932) oli ensimmäinen virolainen äänielokuva. Se oli samalla ohjaaja-tuottaja-kuvaaja Theodor Lutsin toinen filmi. Elokuva ei koskaan saanut ensi-iltaansa Suomessa, vaikka syntyikin yhteistuotantona Suomi-Filmi Oy:n kanssa. Toisena tuottajana toimi näin ollen Erkki Karu, joka oli aikansa kiistattomasti merkittävin tekijä suomalaisessa elokuvassa (ainakin vuodesta 1923 vuoteen 1933). Suomea edusti tekijätiimissä myös äänittäjä Rafael Ylkänen ja musiikista vastannut Georg Malmstén.

Juoneltaan Auringon lapset on kesy kolmiodraama. Rakastavaiset Arno (Ants Esperk) ja Helja (Elfi Lepp-Strobel) elävät kuin sadussa kahdestaan kauniin kesäisen meren rannalla. Romanssi ei kuitenkaan jää Arnon ainoaksi, kun hän iskee silmänsä lähistölle saapuneeseen eksoottiseen kaupunkilaisneito Margotiin (saman vuoden Miss Estonia Nadezhda Peedi-Hoffmann). Helja aavistaa tilanteen ja vaipuu epätoivoon samalla, kun Margot houkuttelee Arnoa luokseen kaupunkiin. Hätkähdyttävintä tarinassa on, miten kevyesti vailla moraalista näkökulmaa Arnon peli kahden naisen välillä näytetään.

Luts on selvästi halunnutkin tehdä elokuvaa eikä tarinaa. Auringon lapset on kaunista katseltavaa. Se on kuvattu kokonaan ulkona ja luonnon raikkautta on todella osattu hyödyntää. Liikkeillä kuten lehtien värinällä tai meren aaltoilulla on niin suuri rooli kuvissa, etteivät ne olisi valokuvina yhtä vaikuttavia.

Malmstén muistetaan yhtenä suomalaisen populaarimusiikin suurimmista mestareista ja ikoneista, mutta Auringon lapsia tehdessä hän oli vielä tuore tähti, jolla ei ollut aikaisempaa vastuuta elokuvamusiikin johdossa. Malmstén onnistui musiikissa erinomaisesti ja elokuvan haikean jylhästä nimikkokappaleesta muodostui suomeksi levytettynä yksi hänen ikivihreistään. Elokuvassa se kuullaan Malmsténin laulamana viroksi käännetyin sanoin. Malmsténin elokuvaura jatkui, ja hän sävelsi esimerkiksi Suomen merkittävimmät musikaalifilmit Meidän poikamme merellä (1933) ja SF-paraati (1940).

Lutsin yhteistyö Karun kanssa johti hänen kiinnittämiseensä yhdeksi Suomi-Filmin kuvaajista. Lutsin ura Virossa päättyi tähän, mutta Suomessa hänestä tuli 1930-luvun merkittävimpiä ja aktiivisimpia kuvaajia tehden töitä niin Suomi-Filmille  (Siltalan pehtoori, 1934; Vaimoke, 1936) kuin Suomen filmiteollisuus Oy:lle (Kuin uni ja varjo, 1937; Helmikuun manifesti, 1939) eli molemmille studiokauden jättiläisille. 1942 oli mukana perustamassa Suomeen uutta tuotantoyhtiötä Fenno-Filmi Oy:ta, jonka toimitusjohtajana hän myös toimi kunnes lähti jatkosodan päätyttyä maanpakoon virolaistaustansa vuoksi.  Luts kuoli 1980 Brasiliassa, jossa hän myös ohjasi yhden elokuvan (Caraca - A porta do ceu, 1950)."

– Alex Day 2018