Veikko Itkonen

23.05.2018 - 08.08.2018
Suomi-elokuvan studiokauden auteur-sankareita on perinteisesti etsitty niiden tekijöiden joukosta, jotka itsepäisesti vetivät omaa linjaansa kolmen suuren (Suomi-Filmi, SF, Fennada) ulkopuolella. Tästä huolimatta 1950-luvun uutterinta ”findie”-tuottamoa pyörittänyt Veikko Itkonen (1919–90) on aktiivisesti jätetty Tapiovaaran, Blombergin ja Tulion muodostaman kaanonin varjoon.

Vuosina 1945–63 Itkonen tuotti reilusti yli kaksisataa lyhyttä sekä 19 pitkää elokuvaa. Uudelleenarviointi on paikallaan muutenkin kuin numeraalisista syistä, sillä Itkonen, jos kuka, oli studioklišeiden tuulettaja ja uusien aloitusten mies.

Itkosen omat ohjaustyöt voidaan jakaa kolmeen osaan: dokumentteihin, komedioihin sekä ajankohtaisia kipukohtia heijastaneisiin finn noireihin. Välittömästi sodan vanavedessä valmistunut ekspressionistinen esikoiselokuva Kohtalo johtaa meitä (1945) on huojuvissa halpiskulisseissa kuvattu murhamysteeri, joka kuljettaa katsojan öisestä tivolimiljööstä kolkkoon aave-Eurooppaan. Amerikkalaisen noirin fatalistiset sävyt saavat ytimekkäimmän suomalaisen ilmiasunsa.

Paluu fiktiomuotoon tapahtui mestariteoksen Silmät hämärässä (1952) myötä. Unto Salmisen näyttelemä kirjailijarenttu harhailee tarinoita etsien ja uusia kuvitellen jälleenrakennusajan säröisessä sielunmaisemassa. Henki on kaukana joitain vuosia myöhemmin vakiintuneesta ”suuresta kansallisesta kertomuksesta”. Sankarihautausmaat avautuvat lohduttomina, sota on hävetty ja salattu tosiasia. Urheilukilpailutkin saadaan vaikuttamaan satiirisen pahaenteisiltä – Helsingin olympialaisten vuonna...

Kriitikkojen murskaama Rakastin sinua, Hilde (1954) on kolmiodraama samaa naispaholaista rakastavista miehistä, jotka muuttavat tämän perässä maalta Helsinkiin. Käsikirjoituskilpailun kautta synnytetty teos perustuu hämeenkyröläisen maanviljelijän tekstiin. Kansalaisaktivisti Itkonen on vaikuttavimmillaan teoksessa Vaarallista vapautta (1962), jonka monet ovat kohottaneet hänen parhaaksi ohjaustyökseen. Strangers-yhtyeen muistettava rautalankasoundtrack säestää virolaisen loikkarin tarinaa, jonka kautta suomalainen yhteiskuntatodellisuus keritään auki samaan tyyliin kuin Silmät hämärässä -teoksessa. Pian ensi-illan jälkeen Itkosesta itsestäänkin tuli maanpakolainen, tosin taloudellisista eikä poliittisista syistä.

Komediaohjaaja Itkonen marssitti valkokankaalle tuoreen Miss Universumin Armi Kuuselan elokuvassa Maailman kaunein tyttö (1953) – tyylikkäästi itsensä Tauno Palon rinnalle, joka sentään lupaa tälle sydämensä lisäksi ”ruostumattoman tiskialtaan”. Tolkuton Mullin mallin (1961) on jotain aivan muuta: rillumarein kuolinkorahdus, joka muuttaa kellarissa mesoavien Esa Pakarisen ja Eemelin huumorin levottomaksi käsiteavantgardeksi.

Dokumentaristina Itkonen teki ennen kaikkea uutiskatsauksia (166-osaiseksi paisunut Jälleen uutta -sarja), mutta myös lukuisia veronalennuselokuvia lajin nokkelimmasta päästä. Tähän puoleen tuotannosta tehdään kattava halkileikkaus näytöksessä Veikko Itkosen lyhytelokuvia. 1950-luvun alussa Itkonen valmisti kaksi omana aikanaan harvinaista kokopitkää dokumenttielokuvaa, jotka molemmat edustivat täysin eri tyylilajeja: Näin syntyi nykypäivä (1951) on Helsingin Sanomien sponsoroimana valmistunut, uutiskatsauksista koottu kompilaatioelokuva; Matka mustien maanosaan (1952) puolestaan travelogi, jossa Itkonen ja hänen vaimonsa, työtoverinsa sekä vakiotähtensä Eija Karipää taittavat pitkän matkan Tukholmasta Etelä-Afrikkaan.

Tuottajana Itkosella oli kaksi projektia ylitse muiden: Heidi Krohn ja Jack Witikka. Krohn napattiin Sakari Jurkan ohjaaman Leenan (1954) pääosaan suoraan teatterikoulun penkiltä. Uudenlaista raikkautta henkivä kaupunkilainen tuhkimotarina on yhä vuosikymmenensä valloittavimpia – joskin aliarvioiduimpia – kotimaisia komedioita. Ohjaajansiipiä kokeillut Matti Oravisto yritti toistaa Leenan ilmavan hengen kahvilähetti-ilottelussa Tähtisilmä (1955), mutta jäi jälkeen kaikessa muussa paitsi päätähden lumovoiman taltioimisessa. Tuliolta ostetun, Regina Linnanheimon laatimaksi väitetyn käsikirjoituksen jälkipuinti eri oikeusasteissa venyi puolen vuosikymmenen mittaiseksi.

Itkosen ja Witikan tiet yhdistyivät Krohnin toivottua itselleen vakavampaa roolia. Silja – nuorena nukkunut (1956) on väärentämätöntä sillanpääläistä luonnontunnetta ja humanismia sykkivä luomus, edelleen tärkeimpiä taideteoksia vuoden 1918 tapahtumista. Loppukuva, jossa ihmisten pahuuden näännyttämä Krohn lyyhistyy pellolle, on suomalaisen elokuvan suuria lyyrisiä tuokioita. Ilman Krohnia Witikka ja Itkonen toteuttivat vieläkin kunnianhimoisemman elokuvan, koskettavan alkoholistikuvauksen Mies tältä tähdeltä (1958), jonka pieteettisen arkirealistiselle lähestymistavalle on vaikea osoittaa kotimaisia edeltäjiä.

Mies tältä tähdeltä ei menestynyt taloudellisesti, minkä takia Witikka teki Itkoselle sarjan kevyitä viihdefilmejä. Näennäisestä tyhjänpäiväisyydestään huolimatta nekin sisälsivät uusia avauksia sekä hypnoottista tilan- ja draamanhallintataitoa. Suuri sävelparaati (1959) aloitti iskelmäkimaraelokuvien aikakauden. Karuissa kulisseissa toteutettu, juoneton musiikkiesityspötkö määrittelee elokuvan, esitystaiteiden ja silkan rahankeruun väliset suhteet karun rehellisellä tavalla.

Leena Härmän suositun Virtaset ja Lahtiset -näytelmän värifilmatisointi (1959) ei sekään lähde kikkailemaan väkinäisellä ”elokuvallistamisella”. Rintamamiestaloympäristöön sijoittuva, ilmaisevasti nuorisokulttuurin murrosta heijasteleva perhekomedia veivataan läpi lähes kokonaan yhdessä olohuonelavasteessa. Viimein Iloinen Linnanmäki (1960) lähtee irrottelemaan ulkoilmaan tuolloin kymmenvuotiaan huvipuiston maisemiin. Parhailla hetkillään teos tuo mieleen tashlinilaisen mainosyhteiskunnan satiirin sekä Tatin Paraden melankolisiksi vääntyneet varieteetaltioinnit.

Petteri Kalliomäki

 

Alustukset ja vieraat:

Silja – nuorena nukkunut ke 23.5. klo 17. Alustaa Panu Rajala.

Mies tältä tähdeltä ke 30.5. klo 17. Alustaa Maria-Liisa Nevala, jolta on ilmestynyt kirja Jack Witikka – suomalaisen teatterin suurmies (2018).

Lauantaimatinea: Veikko Itkonen dokumentaristina la 2.6. klo 10–15.30. Esittelee Petteri Kalliomäki.

Yhteisnäytös: Leena ja Tähtisilmä ke 1.8. klo 17. Vieraana Heidi Krohn.