Trilogiataivas: Michelangelo Antonioni – ”Yksinäisyyden trilogia”

17.12.2017 - 07.01.2018
Trilogiataivaassa on vuorossa kolme Michelangelo Antonionin elokuvaa, joissa ohjaajan muusaksi tuli Monica Vitti. Teemoina olivat yksinäisyys modernissa maailmassa, vieraantunut työ, kommunikaation kuilu sekä miehen ja naisen vaikeus kohdata syvällisesti toisiaan.

Seikkailussa (L' Avventura, 1960) ohjaajan tyyli pelkistyi ja puhdistui tavalla, joka toi mieleen metafyysisten maisemien maalarin Giorgio de Chiricon. Päähenkilö on lahjakas arkkitehti, jolle maksetaan hyvin siitä, että hän tekee pelkkää bulkkia.

Yön (La notte, 1961) pääosissa ovat Marcello Mastroianni ja Jeanne Moreau avioparina, jonka tunneside on henkitoreissaan. Harmaan aamun valjetessa he koettavat yhä takertua toisiinsa.

Auringonpimennyksessä (L'Eclisse, 1962) Vittin esittämä sankaritar kohtaa Alain Delonin tulkitseman energisen pörssimeklarin. Elokuva päättyy pitkään legendaariseen kohtaukseen treffipaikalla, jonne kumpikaan ei saavu. Väliin mahtuu ”italialaisen elokuvan ladatuin kiteytys maan talousihmeen moraalisesta monimielisyydestä” (P. Adams Sitney).

Antti Alanen