Nikolai Gogol

28.03.2018 - 14.04.2018
Nikolai Gogol (1809–1852) tunnetaan hersyvästä satiiristaan. Venäläisen kirjallisuuden seura järjestää Helsingin yliopistolla Gogol-luentosarjan, ja KAVI esittää monipuolisen valikoiman kirjailijan tuotannon filmatisointeja.

Tuottaja Aleksandr Hanzhonkov valitsi Jouluaaton (Notsh pered Rozhdestvom, 1913) ohjaajaksi hyönteisanimaatioistaan tunnetun Wladyslaw Starewiczin. Trikkejä käytetään vain parissa kohtauksessa, mutta Starewicz löytää folkloren, parodian ja groteskin keskeltä psykologisen uskottavuuden myös oikeilla näyttelijöillä. Paholaista esittää itse Ivan Mozzhuhin.

Alkukuvana nähdään veikeä nukkeanimaatio Tshitshikovin seikkailut: Manilov (Pohozhdenije Tshitshikova: Manilov, 1974), jolla ei ole nimestään huolimatta yhteyttä Bulgakovin 1920-luvulle sijoittuvaan Kuolleiden sielujen jatko-osaan.

Kaikkien aikojen Pietari-elokuvassa Päällysviitta (Shinel, 1926) virkamies Akaki Akakievitshin elämätön elämä sulautuu osaksi huuruista kaupunkia. Eksentriset kokeilijat Grigori Kozintsev ja Leonid Trauberg ohjasivat Juri Tynjanovin käsikirjoituksen, ja onnistuivat kertomaan novellin tarinan elokuvallisin keinoin.

Kuolleet sielut (Mjortvye dushi, 1960) on Traubergin ohjaama, Mihail Bulgakovin vuoden 1932 näyttämösovitukseen perustuva romaanin parhaaksi kehuttu filmatisointi, jossa Moskovan taiteellisen teatterin näyttelijät herättävät karikatyyriset 1800-luvun alun venäläisen maaseudun hahmot eloon.

Italialaisen Mario Bavan goottikauhun tyylinäyte Paholaisen naamio (La maschera del demonio, 1960) jätti jäljen moniin elokuvantekijöihin. Velho-novellin elävästä kuolleesta kaunottaresta ammentava tarina etenee haarniskojen kaatuillessa, lepattavien kynttelikköjen valossa syvälle pelon, julmuuden ja häpeän sokkeloihin.

Ensimmäinen neuvostokauhuelokuva Velho (Vij, 1968) käsittelee saman aiheen alkuteokselle uskollisesti. Aleksandr Ptushkon kirkkoon sijoittuvat erikoistehostekohtaukset ovat hämmästyttäviä ja tyylikkäitä. Taitava Leonid Kuravljov esittää onnetonta seminaarilaista, ja kokonaisuuden kruunaa Karen Hatshaturjanin klassikoita lainaava, tapahtumia kommentoiva musiikki.

Sergei Paradzhanovin visionäärisen kuvaajan Juri Iljenkon Juhannusaatto (Vetsher nakanune Ivana Kupala, 1969) kertoo miehestä, joka yrittää hyötyä juhannusyön taiasta mutta joutuukin maksamaan siitä sielullaan. Tulos oli "ukrainalaisten aiheiden fantasmagoria" (Jeanne Vronskaja), värihehkuista neuvostopsykedeliaa. [Elokuva esitetään toukokuussa osana myöhemmin julkaistavaa kesäohjelmistoa.]

Mia Öhman