Nanni Moretti

30.10.2018 - 22.12.2018
Nanni Moretti (s. 1953) on italialaisen nykyelokuvan rakastettu humoristi, satiirikko ja tilittäjä, jota kiinnostavat sekä yksityisimmät että julkisimmat ristiriidat. Häntä on verrattu usein Federico Felliniin ja Woody Alleniin.

Moretti debytoi itseironisilla tarinoilla, joiden pääosia hän tulkitsi itse ”Michele Apicellan” nimellä, muotona ivaileva päiväkirja. Elokuvassa I Am Self Sufficient (Io sono un autarchico, 1976) Moretti esittää yksinhuoltajaisää, joka näyttelee kokeellisessa teatteriryhmässä. Amatööritekniikalla tehty elokuva oli yleisömenestys.

Morettin ensimmäinen ammattilaistuotanto Kovaa menoa (1978) kytkeytyy ”hullu vuosi 1968” -teemaamme. Neljä entistä nuorisokapinallista etsii paikkaansa elämässä ja kokeilee itsetiedostusryhmääkin. Morettin naisystävä on elokuva-alalla; purevat huomiot elokuvamaailmasta herättivät kohua suursuosion saaneessa teoksessa.

Sweet Dreams (Sogni d'oro, 1981) palkittiin hopealeijonalla Venetsian elokuvajuhlilla. Teos kertoo ohjaajasta, joka luennoi pitkin maata ja suunnittelee elokuvaa Freudin äidistä. Uni sekoittuu todellisuuteen Fellinin 8½:n tapaan, ja haavemaailmassaan ohjaaja kokee rakkauden. Naistähdekseen Moretti löysi Laura Moranten.

Biancassa (1984) Moretti esittää matematiikan opettajaa, jota riivaavat pakkomielteet. Niistä oudoin on naapureiden kortistoiminen, ja siihen sortuu myös hänen suhteensa Biancaan (Morante). Kun naapurissa tapahtuu murha, tarina liukuu Dostojevskin maailmaan. Toistuvaksi motiiviksi Morettilla nousi Sacher-torttu.

Elokuvassa Messu on päättynyt (1985) Moretti esittää nuorta pappia, joka palaa kotikaupunkiinsa Roomaan pitkältä pyhiinvaellukselta. Hän toivoo löytävänsä elämäänsä rauhan ystäviensä ja perheensä parissa, mutta moni heistä kokee suurta huolta ja ahdistusta.

Teoksessa Palombella rossa (Red Wood Pigeon, 1989) Moretti on kommunistisen puolueen kansanedustaja, joka menettää muistinsa auto-onnettomuudessa. Hän on myös vesipallon pelaaja, joka päättää osallistua tärkeään otteluun vaikka ei tiedä, kuka hän on.

Rikkaan essee-elokuvansa Caro diario [“Rakas päiväkirja”] (1993) Moretti toteutti dokumentaariseen tyyliin. Hän ajelee vespalla Roomassa, purjehtii Liparisaarille ja käy lääkärintarkastuksessa, jossa havaitaan vaarallinen kasvain. Cannesin elokuvajuhlilla Moretti palkittiin parhaana ohjaajana.

Huhtikuun (1998) aiheena on vuosi 1994, jolloin Silvio Berlusconi nousi valtaan. Moretti toi mukaan oman perheensä kuvaukseen ohjaajasta, joka kokee kriisin joutuessaan valitsemaan poliittisen osallistumisen ja satiirisen musikaalin teon välillä.

Pojan huone (2001) oli ensimmäinen Moretti-elokuva, joka tuli teatterilevitykseen Suomessa. Isä (Moretti) ja äiti (Morante) yrittävät auttaa 17-vuotiasta poikaansa tämän jouduttua pulaan. Kun poika hukkuu sukellusonnettomuudessa, vanhemmat huomaavat, etteivät he olleet tunteneet tätä lainkaan, sitäkään, että tällä oli tyttöystävä.

Myös Kaimaani (2006) tuli teatterilevitykseen Suomessa. Iskevän satiirisen elokuvan maalitaulu oli Silvio Berlusconi, jota näytteli Moretti itse. Vertauskohtaa tapaukselle voi hakea Charles Chaplinin Diktaattorista. Valtavan menestyksen saavuttaneen elokuvan arvellaan vaikuttaneen Berlusconin vaalitappioon.

Habemus Papam (We Have a Pope, 2011) kertoo depressiosta kärsivästä ranskalaisesta kardinaalista (Michel Piccoli), joka nimitetään paaviksi vasten tahtoaan. Kriisi on niin vakava, että apuun kutsutaan psykoanalyytikko (Moretti).

Mia madre (2015) kertoo naisohjaajasta (Margherita Buy), jonka uuden elokuvan pääosassa on hankala amerikkalaistähti (John Turturro). Kun hänen äitinsä ei enää pysty huolehtimaan itsestään, veli (Moretti) ryhtyy omaishoitajaksi. Koskettava kuvaus työn ja yksityiselämän ristiriidasta nousi vuoden parhaiden elokuvien top ten -listoille.

Antti Alanen

Yhteistyössä: Istituto Italiano di Cultura, Istituto Luce Cinecittà, Sacher Film.

 

.