Modernin Italian peili

02.11.2017 - 07.01.2018
Italialaisen yhteiskunnon murros ja moderni aika peilautuu vahvasti monessa 1960-luvun mestariteoksessa. Kaanonin rinnalla valmistui yhtä huomattavia mutta vähemmälle huomiolle jääneitä teoksia, jotka ovat herättäneet huomiota tuoreina restaurointeina.

Commedia all’italiana tutki yhteiskunnan muutosta ja modernismin vaikutuksia satiirisen komedian keinoin. Se ei kommentoinut kyynisesti vain perinteisiä instituutioita kuten uskontoa ja avioliittoa vaan myös tukahdutettuja tarpeita ja täyttymättömiä unelmia.

Kriitikkona aloittanutta Antonio Pietrangelia (1919–1968) pidettiin yhtenä lupaavimmista 1960-luvun italialaisista ohjaajista. Hän toi neorealismin piirteitä yhteiskunnalliseen satiiriinsa ja keskittyi työssään erityisesti kuvaamaan naisen aseman kehitystä yhteiskunnan murroksessa. Hänen uransa katkesi vain 49-vuotiaana veneilyonnettomuudessa.

Pietrangelin pääteos Tunsin hänet hyvin (Io la conoscevo bene, 1965) on nyt uutena restaurointina löydetty ”unohdettuna” mestariteoksena. Fragmentaarinen ja epälineaarinen teos ajelehtii näennäisen huolettomasti tapahtumasta toiseen. Adriana (Stefania Sandrelli) halajaa onnea ja menestystä pinnallisessa muoti- ja popkulttuurissa. Tyhjyyden kuvauksesta kasvaa selittelemätön, koskettava kuva naisesta, jonka pinnan alle kamera ei ulotu kuin muutamassa kohtauksessa. Modernin elämän sietämätöntä keveyttä säestää iskelmä.

“It’s like La dolce vita – except about a woman.” (John Powers, Vogue).

Pietrangelin varhaisempia töitä on Rooman kummitukset (Fantasmi a Roma,1961), napakka komedia uuden ja vanhan kohtaamisesta. Joukko aristokraattisia aaveita ryhtyy puolustamaan suvun antiikkilinnaa. Satiirin kohteena on 1950-luvun ahne kiinteistöpolitiikka, jossa ei piitattu kulttuurisista arvoista. Näyttelijävetoisessa komediassa Marcello Mastroianni ja Vittorio Gassman urakoivat useamman roolin rinnallaan mm. Sandra Milo ja Belinda Lee.

Persoonallisen äänensä Pietrangeli löysi jo satiirissaan Lyhyt vierailu (La Visita, 1963). Pina (Sandra Milo) odottaa kirjeystäväänsä (François Périer) ensivierailulle pieneen kotikaupunkiinsa, jossa ”pikkuvauvoillekin juotetaan grappaa”. Kohtaamisen tunnelma on rento ja soljuva, mutta anekdoottimaisissa kohtauksissa ja takaumissa paljastuu todellisuus naamioiden takaa.

Valerio Zurlinin Tyttö ja laukku (La Ragazza con la valigia, 1961) on tutkielma puhtauden ja paheen, viattomuuden ja turmeluksen herkästä ja häilyvästä välimaastosta. Ohjaaja hallitsee tekniikan elegantisti ja kuljettaa tarinaa nopealla leikkauksella. Intiimin draaman perussävy on pääosin romanttinen, mutta pinnan alla kytee kitkeryyden ja illuusiottomuuden juonne. Pääosissa Claudia Cardinale ja Jacques Perrin.

Tuliteränä restaurointina uuden nosteen saanut Hyvät naiset ja herrat (Signore & signori, 1966) kuuluu satiirin mestarin Pietro Germin kyynisiin ihmissuhdetutkielmiin. Teos on kolmas osa Germin tapainkomedioiden sarjassa, jossa punnitaan moraalin käsitettä. Tapahtumapaikka Treviso on käsikirjoittaja Luciano Vincenzonin kotikaupunki. Englanninkielinen nimi on kuvaava: The Birds, the Bees and the Italians.

Federico Fellinin Ihana elämä (La Dolce vita, 1960) on illuusioton näky sensaatiohakuisen toimittajan (Marcello Mastroianni) elämästä Rooman yössä. Juhlien ja tähtien (Anita Ekberg) keskiössä mies etsii menestystä ja yhteyttä toiseen mutta törmää yhä uudestaan tyhjyyden ja yksinäisyyden painolastiin – modernin ihmisen eksistentialistiseen kriisiin.

Kirsi Raitaranta

1960-luvun italialaista elokuvaa on tarjolla myös Trilogiataivaassa, jossa esitetään Michelangelo Antonionin "Yksinäisyyden trilogia".