Miloš Forman in memoriam

23.08.2018 - 28.12.2018
Tänä vuonna edesmennyt Miloš Forman oli Tšekkoslovakian uuden aallon keskeinen ohjaaja. Vuonna 1968 hän lähti maanpakoon länteen ja aloitti uuden huikean kansainvälisen uran.

Tšekkoslovakian uuden aallon pioneeri Miloš Forman (1932–2018) on kertonut tunteneensa itsensä aina ulkopuoliseksi. Hänen molemmat vanhempansa menehtyivät keskitysleirillä, ja Miloš varttui sukulaistensa hoidossa. Forman kävi lukion sotaorvoille suunnatussa sisäoppilaitoksessa, jonka oppilaskuntaan lukeutuivat muun muassa Vaclav Havel, Ivan Passer ja Jerzy Skolimowski. Sieltä päästyään Forman suuntasi Prahan elokuvakoulu FAMUun.

Formanin esikoispitkä Musta Pekka (1963) oli Tshekkoslovakian uuden aallon avausteoksia. 17-vuotias Peter saa isänsä avustuksella työpaikan vartijana pikkukaupungin itsepalvelumyymälässä, mutta hän ei raaski ilmiantaa myymälävarkaita.

Vaaleaverikön rakkaudessa (1965) pikkukaupungin sisäoppilaitoksen neidot odottavat läheisen kasarmin salskeita sotilaita tanssiaisiin. Heidän sijaansa paikalle saapuu reservissä olevia ikääntyneitä ukkomiehiä.

Palaa, palaa -elokuvassa (1967) palokunnan juhlat karkaavat järjestäjien käsistä. Satiirisessa komediassa yhteisön juhla kääntyy päälaelleen: korruptio kukoistaa, palkintopystit varastetaan ja juhlapaikka palaa poroksi. Kommunistiviranomaiset eivät katsoneet irvailua hyvällä silmällä, ja Forman emigroitui Yhdysvaltoihin

Tšekkielokuvissaan Forman kuvasi nuorisoa, mutta ensimmäinen amerikkalainen ohjaus Otetaan hatkat (1971) kohdistui keski-ikäisiin vanhempiin, joiden jälkikasvu on ottanut hatkat amerikkalaisen kulutusyhteiskunnan oravanpyörästä.

Ken Keseyn romaaniin pohjaava Yksi lensi yli käenpesän (1975) oli Formanin amerikkalainen läpimurto. Rautarouva Ratchedin johtaman mielisairaalaan parantolaan tulee uusi asukki Murphy (Jack Nicholson), joka on hakeutunut mieluummin laitokseen kuin vankilaan.

Forman siirtyi Amerikkaan Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen 1968, hippieliikkeen kulta-aikana. Jo vuotta aiemmin hän oli nähnyt New Yorkissa Hair-musikaalin. Hair-elokuvaan (1979) Ragni, Rado & MacDermot -trion musiikki sovitettiin uudelleen.

Ragtime (1981) pohjaa E. L. Doctorowin rönsyilevään mammuttiromaaniin, jota Forman tiivisti ja suoraviivaisti rankasti mutta onnistuneesti. Aikalaistuulahduksen 1930-luvulle sijoittuvaan lamamusikaaliin tuo 82-vuotias kovanaama James Cagney.

Amadeus (1984) toi Formanin takaisin kotimaahansa. Peter Shafferin näytelmään pohjaava upea Mozart-elokuva kuvattiin ohjaajan kotikaupungissa Prahassa. Mozart ja hänen musiikillinen kilpakumppaninsa Salieri ottavat mittaa toisistaan.

Sattumoisin samaan aikaan valmistui kaksi elokuvaa, jotka pohjasivat samaan teokseen, Choderlos de Laclosin kirjeromaaniin Vaarallisia suhteita (1782). Formanin Valmontin (1988) ohella valmistui myös Stephen Frearsin Valheet ja viettelijät.

Larry Flynt – minulla on oikeus (1996) -elokuvassa 1970-luvun rosoisesta pornokeisarista leivotaan sananvapauden airuetta. Omasta mielestään Flynt oli ”sananvapauden hinta”. Woody Harrelson on öykkärimainen Larry Flynt ja Courtney Love hänen stripparitähtivaimonsa.

Andy Kaufman oli amerikkalaisen tv-viihteen kärkihahmoja. Saturday Night Liven ja sitcom Taxin tähdellä todellisuus ja näyttämö sekoittuivat helposti toisiinsa. Man on the Moon -elokuvassa (1999) Kaufmania esittää Jim Carrey, jonka eläytyminen oli totaalista.

1950-luvun Prahassa opiskelija Forman luki kirjan eurooppalaisesta inkvisitiosta ja huomasi yhteyden sosialistiseen kotimaahansa. Visiitti Madridin Pradossa 1980-luvulla palautti Goyan maalauksilla kuvitetun teoksen mieleen. Goyan aaveiden (2006) käsikirjoitus syntyi yhteistyössä Jean-Claude Carrièren kanssa. Inkvisitio syyttää hovimaalari Francisco de Goyaa pahuuden ja aisti-ilojen kuvaamisesta.

Pasi Nyyssönen