Julien Duvivier

10.01.2017 - 29.04.2017
Ranskalainen Julien Duvivier (1896–1967) oli aina vähintäänkin sujuva viihteen ammattilainen. Sarjamme kahdeksan teosta todistavat, että parhaimmillaan hän oli elokuvan suuri mestari.

Jean Renoirille ”tämä suuri teknikko oli runoilija. Hänen elokuvansa tuovat mukanaan maailman, joka on samalla kertaa realistinen ja epätodellinen”. Teatterimies André Antoinen apulaisena aloittanut Duvivier ohjasi pitkän uransa alussa kymmeniä mykkäelokuvia ja lopussa Ranskan uuden aallon vuosina kymmeniä ”laadun elokuvia”. Väliin sijoittui Duvivierin suuri kausi, jolloin hän kuului 1930-luvun ”runollisen realismin” huipputekijöihin.

Väkevänä jo Duvivierin mykkäelokuvien joukosta erottui Porkkanapää (Poil de Carotte, 1925, Jules Renardin romaanista), tarina kiusatusta punatukkaisesta pojasta maalaiskaupungissa. ”Perhe on ryhmä ihmisiä saman katon alla, jotka eivät voi sietää toisiaan”, poika kiteyttää kouluaineessaan. Synkkyys tihenee, mutta lopussa siintää toivo.

Marokkoon, Francon espanjalaiseen muukalaislegioonaan, sijoittui Kuoleman pataljoona (La Bandera, 1935), ranskalaisen siirtomaaelokuvan merkkiteos. Charles Spaakista tuli Duvivierin luottokäsikirjoittaja tarinassa, joka loi pohjan Jean Gabinin traagiselle tähtikuvalle.

Ranskan kansanrintaman optimistinen ilmapiiri oli taustana tarinassa Jean Pariisista (La belle équipe, 1936, mukana Jean Gabin ja Viviane Romance). Viisi ystävystä – neljä lakkoilevaa työläistä ja Espanjan pakolainen – perustaa ravintolan Chez nous, mutta pian välejä alkaa jäytää eripura.

Pépé le Moko (1937) kohotti Gabinin persoonan myyttiseksi tähtihahmoksi ja nosti hänet ja Duvivierin maailmanmaineeseen. Algerin casbahin legendaarinen gangsteripäällikkö välttää poliisin kaikki ansat, kunnes hän kohtaa kauniin turistin (Mireille Balin).

Heti perään Duvivier ohjasi Tanssiaiskortin (Un Carnet de bal, 1937), jonka kritiikki arvioi yhdeksi maailman parhaista elokuvista. Maurice Jaubertin aavemaisen valssiteeman soidessa nuori leski etsii käsiinsä kavaljeerit, joiden kanssa hän tanssi 16-vuotiaana, ja huomaa, mitä vuodet ovat tehneet heidän toiveilleen ja haaveilleen. Tähtikaartiin kuuluvat Françoise Rosay, Louis Jouvet, Harry Baur ja Pierre Blanchar.

Duvivierin ihmeellisen 1930-luvun lopulla valmistui Varjojen vangit (La Fin du jour, 1939), kuvaus vanhainkodin näyttelijäveteraanien suurista illuusioista, pääosissa Madeleine Ozeray, Victor Francen, Michel Simon ja Louis Jouvet.

Saksan miehityskaudella Duvivier työskenteli Hollywoodissa. Palattuaan Ranskaan hän ohjasi ankaran Georges Simenon -filmatisoinnin Pakokauhu pimeässä (Panique, 1947), jossa oli runollisen realismin kaikuja. Monsieur Hiren roolissa oli Michel Simon parhaimmillaan.

Vahvaa otetta oli vielä elokuvassa Tyttöjä vankilassa (Au royaume des cieux, 1949), jossa rikkaan porhon lähentelyjä torjunut tyttö passitetaan naisvankilaan sadistisen johtajan (Suzy Prim) ikeen alle. Pakosuunnitelmassa apuun tulevat poikaystävä (Serge Reggiani) ja vankitoverit.

Antti Alanen