Ingmar Bergman 100

16.08.2018 - 20.10.2018
Ingmar Bergman loi elokuvauransa uudelleen, kun alta katosi ensin elokuvan vanha studiojärjestelmä ja sitten alkoi maanpako Ruotsista.

Omien yhtiöidensä Cinematographin ja Personafilmin kautta Bergman järjesti kansainvälisen rahoituksen silloin kun mukana ei ollut televisio. Ruotsalais-yhdysvaltalainen Kosketus (1971) kertoo pariskunnasta (Max von Sydow, Bibi Andersson), jonka harmonian rikkoo vaeltava muukalainen (Elliott Gould).

Hiljaisuuden jälkeen Bergman ei ollut tehnyt menestyselokuvaa. Tilanteen muutti Kuiskauksia ja huutoja (1973), ”maailmanmenestys, vaikka sillä on kaikki kirotun elokuvan tunnusmerkit: syövän kalvaman naisen hidas kuolinkamppailu, kaikki se, mitä yleisö kieltäytyy katsomasta” (François Truffaut). Punaisen hallitseman värimaailman tumma virtaus lumoaa katsojan seikkailuun, joka vie sisimpään.

Ruotsin televisiolle valmistui upea oopperafilmatisointi Taikahuilu (1975). W. A. Mozartin teos oli kiehtonut Bergmania lapsesta saakka, ja tuloksena oli ohjaajan eläytynein kuvaus rakkaudesta: Sarastro ja Yön kuningatar infernoparina, Papageno ja Papagena aistionnen henkilöityminä ja Tamino ja Pamina rakkauden henkisen korkeuden löytäjinä.

Tammikuussa 1976 verokarhujen syyttömästi vainoama Bergman muutti Müncheniin, ohjaajaksi Residenztheateriin. Dino De Laurentiis tuotti kalliin Käärmeenmunan (1977), Bergmanin värimuunnelman Fritz Langin Mabuse-elokuvien maailmoista, jossa kaksi trapetsitaiteilijaa kohtaa paholaistohtorin vuoden 1923 Berliinissä.

Norjassa valmistui koskettavan kirkas Syyssonaatti (1978), kuvaus kansainvälistä uraa tekevästä mestaripianistista (Ingrid Bergman), joka ymmärtää ihmisten tunteita ainoastaan Chopinin ja Beethovenin välityksellä ja jolle jäävät tuntemattomiksi hänen omat tyttärensä (Liv Ullmann, Lena Nyman).

Bergman oli siirtynyt väreihin 10 vuotta sitten, mutta nyt hän kuvasi mustavalkoisena Saksan televisiolle elokuvan Marionettien elämästä (1980), jossa esiintyy Residenztheaterin ensemble. Jo Suden hetkessä esiintynyt teema nousi pintaan Timin vihjatessa, että torjuttu biseksuaalisuus on syy tappajana vangitun Peterin hulluuteen.

PITKÄNÄ VERSIONA esitetään rakastettu Fanny ja Alexander 1–4 (1982). Ruotsin siihen asti kalleimman elokuvan tuotti Bergmanin vanha ystävä Jörn Donner. Ikuinen kapinallinen Bergman loi nyt perinteiseen tyyliin värikkään sadunhohtoisen kuvaelman 1900-luvun alun Ruotsista, johon hänen vanhempansa olivat syntyneet. Teoksesta tuli Bergmanin hyvästijättö elokuvalle ja uusi avaus, jonka tuloksena oli kokonainen sarja romaaneja, muistelmia ja televisiotöitä. Bergmanilla alkoi pitkän matka lapsuuteen.

LÖYTÖNÄ nähdään erikoisluvalla elokuva, jonka esittämisen Bergman elinaikanaan kielsi: Sånt händer inte här (1950), kylmän sodan vakoiluthrilleri, jossa Baltian maan jännitteet purkautuvat kansankoti-Ruotsissa, pääosissa Signe Hasso ja Ulf Palme. Gunnar Fischer löysi kodikkaasta Tukholmasta film noirin ulottuvuuksia, ja bergmanilaista sävyä oli dialogissakin: ”Kuka hän oli?” ”En tiedä – olin vain naimisissa hänen kanssaan”.

Antti Alanen

Kiitos: Svenska Filminstitutet / Bergman 100 år, Hanasaari–Hanaholmen Kulturcentrum för Sverige och Finland, Stiftelsen Ingmar Bergman.