Hyvää ruokahalua!

04.05.2018 - 14.06.2018
Yhteiskuntamme ongelmat heijastuvat tapaan, jolla suhtaudumme ruokaan. Hyvää ruokahalua -sarjan elokuvissa suhteesta ruokaan ja syömiseen tulee metafora, yhteiskunnallisten ja sosiaalisten ongelmien peili. Usein mausteena on vähintään ripaus kannibalismia.

Italialaisen porvariston dekadenssia kuvaavassa Suuressa pamauksessa (1973) ystävykset kokoontuvat viikonlopuksi kartanoon syömään itsensä kuoliaiksi. Marco Ferrerin kulutuskriittinen musta komedia sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton seksiin ja ylensyömiseen liittyvän huumorinsa vuoksi.

Huumori on kieroa myös elokuvassa Delicatessen – herkuttelijoiden yö (1991). Post-apokalyptisessa Ranskassa nälänhätä on ajanut ihmiset syömään toisiaan, ja ränsistyneen kerrostalon teurastaja-vuokranantaja pitää huolta vuokralaistensa täysistä vatsoista nistimällä talonmiehen toisensa perään. Kauhu, romantiikka ja kummalliset juonenkäänteet paiskaavat kättä Jean-Pierre Jeunetin ja Marc Caron esteettisessä elokuvassa.

Toronton elokuvajuhlilla pyörtymiskohtauksia aiheuttanut Raw (2016) tarjoilee nuoren naisen kasvutarinan modernin kannibalismikauhun kuoressa. Eläinlääkäriksi opiskeleva kasvissyöjä Justine joutuu muiden fuksien tavoin tulikokeeseen, johon liittyy verikylpyjä ja raa’an lihan syömistä. Kauhukseen Justine huomaa pitävänsä lihasta, ennen kaikkea ihmisten. Julia Ducournaun vertauskuvallisessa kauhudraamassa keskeinen teema on identiteetin löytäminen.

Seksuaalisuus ja kannibalistinen väkivalta kietoutuvat toisiinsa Claire Denis’n eroottisessa kauhuelokuvassa Trouble Every Day (2001). Haluista ja peloista ammentavaa kehokauhua ei ole pilattu turhalla puheella, vaan vietit, vaistot ja vartalot saavat kommunikoida keskenään. Soundtrackin on tehnyt Denis’n luottomusiikintekijä Tindersticks.

Edellistä elämäniloisempi on koskettava draamakomedia Paistetut vihreät tomaatit (1991). Onnettomassa avioliitossa elävä Evelyn tapaa vanhainkotivierailullaan virkeän vanhan rouvan, joka kertoo hänelle tarinan kahdesta amerikkalaiskylään kahvilan perustaneesta naisesta. Rakkaudesta ja ahdasmielisyydestä kertovassa elokuvassa ruoka on vertauskuvallinen, naisparia yhdistävä elementti, ja ihmissyönti on mukana emansipatorisena lisämausteena.

”Halusin tutkia seksin, ruuan, ahneuden ja väkivallan välistä yhteyttä kulutus- ja riistoyhteiskunnan näkökulmasta”, on ohjaaja Peter Greenaway kertonut mustasta romanttisesta komediastaan Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1989), jossa öykkärimäinen gangsteri (Michael Gambon) on ottanut haltuunsa tyylikkään ranskalaisravintolan. Sacha Viernyn kuvaus ja Michael Nymanin postmoderni kirkkomusiikki siivittävät halun, ahneuden ja julmuuden teatteria, jossa suupalat muuttuvat metaforiksi.

Sarjan päättää murhanhimoinen slapstick-komedia Paistinpannumurhaajat (1982), jossa konservatiivinen pariskunta päätyy päästämään päiviltä naapurissa juhlivia parinvaihtajia, päätyypä yksi ketale paistinpannullekin. Pääosissa nähdään kulttielokuvatähdet Mary Woronov ja Paul Bartel, joka myös käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan. Elokuva päättyy kuvaan pariskunnasta hymyilemässä takanaan uuden ravintolansa kyltti, jossa lukee ”Bon Appétit”.

Katri Tenhola