Howard Hawks

07.03.2017 - 28.04.2017
Howard Hawks oli klassisen Hollywoodin mestari niin toimintaelokuvan kuin komediankin saroilla. Hänen vaikutuksensa on ollut tavaton Ranskan uudesta aallosta (Eric Rohmer) John Carpenteriin ja Quentin Tarantinoon saakka.

Varakkaan mahtisuvun vesa Howard Hawks (1896–1977) tuli Hollywoodiin opiskelijana kesätöihin vuonna 1916. Ammattilaisena häntä kiinnostivat kaikki lajityypit. Hänen tunnusmerkkejään ovat ”plan américain” (silmän korkeudella kuvatut lakoniset puolikuvat, joissa esillä on koko ryhmä), kiinnostus moderniin naiseen, itsekunnioituksen teema, ja huumorin keskeisyys toimintaelokuvissa.

Hawks ohjasi kahdeksan mykkäelokuvaa Fox-yhtiölle. A Girl in Every Port (1928), tarina kahdesta merimiehestä (Victor McLaglen ja Robert Armstrong) ja heidän naisystävistään oli tulevan tematiikan kannalta enteellinen. Mukana oli jazz-aikakauden legenda Louise Brooks, ensimmäinen ”hawksilainen nainen”.

Ominta itseään Hawks alkoi löytää eksistentialistisessa sotaelokuvassa Öinen eskaaderi (The Dawn Patrol, 1930), jossa hän jakoi ystäviensä Ernest Hemingwayn ja William Faulknerin ”kadotetun sukupolven” elämänkokemuksen. Hawks itse oli suorittanut asepalveluksen ilmavoimissa mutta ei päässyt ensimmäisen maailmansodan rintamalle.

Hawksiin oli tehnyt suuren vaikutuksen gangsterielokuvan kantateos, Josef von Sternbergin Underworld. Howard Hughesille hän ohjasi lajin todellisiin klassikoihin kuuluvan Arpinaaman (Scarface, 1932), oman suosikkielokuvansa, täynnä kuvallisia keksintöjä ja vailla rikoksen gloriaa. Al Capone -tulkinnassaan Paul Muni jäljitteli apinaa.

Hawks kuului screwball-komedian perustajiin, ja hulluus huipentui elokuvassa Hätä ei lue lakia (Bringing Up Baby, 1938). Siinä sponsoria museolleen etsivä hajamielinen arkeologi (Cary Grant) kohtaa varakkaan seurapiirinaisen (Katharine Hepburn), jonka lemmikkieläin on kesy leopardi nimeltä Baby.

Lentäminen oli Hawksin intohimoja. Hawksilaisen seikkailuelokuvan elementit kiteytyivät klassiseen tasapainoon Andien ylängöille sijoittuvassa lentodraamassa Vain enkeleillä on siivet (Only Angels Have Wings, 1939), jota Jean-Pierre Coursodon on verrannut Racinen näytelmiin. Pääosissa ovat Cary Grant, Jean Arthur ja Rita Hayworth.

Oli komedian vuoro, ja Hawks villitsi Cary Grantin uuteen täysosumasuoritukseen elokuvassa Meidän vastaeronneiden kesken (His Girl Friday, 1940). Ben Hechtin ja Charles MacArthurin Etusivu uusiks -tarinan uudelleenfilmatisoinnissa Hawks oivalsi muuttaa toisen päähenkilön naiseksi (Rosalind Russell).

Peter Wollenin mukaan seikkailuelokuvissaan Hawks ylistää miehen sankaruutta, ja komedioissaan hän jättää miehen naisen armoille. Niin käy myös Billy Wilderin ja Charles Brackettin käsikirjoitukseen perustuvassa Ball of Fire (Jään tänne yöksi, 1941), jossa kielitieteilijä (Gary Cooper) saa slangiopetusta gangsteriheilalta (Barbara Stanwyck).

Sotaelokuvassa Ilma on kohtalomme (Air Force, 1941) Hawksin ilmaisu avautui eeppiseen kerrontaan, John Fordin maailmaan, Dudley Nicholsin käsikirjoituksen pohjalta. Mary Ann -pommittajan saaga Tyynenmeren sotanäyttämöllä ei ole enää individualististen hurjapäiden kuvausta vaan tarina individualismin voittamisesta.

Film noirin henki siivitti ranskalaisen vastarintaliikkeen tarinaa Martiniquen saarella, kun Howard Hawks otti filmattavakseen ystävänsä Ernest Hemingwayn romaanin Kirjava satama (To Have and to Have Not, 1945) miksaten mukaan Casablancan vaikutteita. Ilmapiiri sähköistyi, kun Humphrey Bogartin partneriksi tuli ensimmäisessä elokuvaroolissaan Lauren Bacall.

Hawks teki Bacallista tähden, ja Bacall ja Bogart rakastuivat toisiinsa kameroiden edessä. Kemia oli niin väkevää, että Hawks teki uusintakuvauksia Raymond Chandler -tulkintaansa Syvä uni (The Big Sleep, 1946) hyläten juonen logiikan ja antaen elokuvan edetä suosikkiparin jännitteen ja monimielisen sanailun varassa.

Koko uransa ajan Hawksia kiehtoi “isoisäni tarina”, saaga rikkauden alkuperäisestä kasautumisesta. Eeppinen versio siitä oli Punainen virta (Red River, 1948), Hawksin ensimmäinen independent-tuotanto, ensimmäinen lännenelokuva ja ensimmäinen yhteistyö John Waynen kanssa. ”En tiennytkään, että tuo iso rontti osaa näytellä”, murisi John Ford tuloksen nähdessään. Toisessa miespääosassa debytoi Montgomery Clift.

Sodan jälkeen Hawks teki Cary Grantin kanssa vielä kaksi epätavallista komediaa. Olin mies-sotamorsian (I Was a Male War Bride, 1949) kuvattiin aidoilla tapahtumapaikoilla sodan runtelemassa Euroopassa, jossa ranskalainen upseeri muuntautuu naiseksi hevosenhännästä tehdyn peruukin turvin.

Elokuvassa Rakas, minä nuorrun (Monkey Business, 1952) Grant esittää nuorennusainetta suunnittelevaa kemistiä, jolle koeapinat sekoittavat liiankin tehokkaat eliksiirit. Vauhdikkaissa farssijaksoissa partnerina on Marilyn Monroe. Mietteliäissä kohtauksissa välittyy tuntu vanhenemisen kipeydestä ja aviopuolisoiden vieraudesta toisilleen.

Hollywoodin studiojärjestelmän murrosvaiheessa Hawks ohjasi neljän vuoden tauon jälkeen mestariteoksensa Rio Bravo (1959), jossa sheriffiä (John Wayne) ympäröivä sakki kerää voimansa kaupunkia pelon vallassa pitävää Burdetten klaania vastaan. Angie Dickinson oli ensiluokkainen hawksilainen nainen.

Hawks itsekin palasi Rio Bravon menestysreseptiin pariinkin otteeseen. El Doradossa (1966) John Wayne nosti kuiville elokuvahistorian rähjäisimpiin kuuluvan juopon (Robert Mitchum). James Caan nähtiin nuorena uhkapelurina, jolla on paljonkin kostettavaa.

Antti Alanen