Alphaville (1965) + Laiskuus (1962)

Lemmy Caution - piru mieheksi/Lemmy Caution - hård kille + La Paresse/Lättja episodielokuvasta 7 kuolemansyntiä
Ohjaaja: 
Jean-Luc Godard
Henkilöt: 
Eddie Constantine, Anna Karina, Akim Tamiroff
Maa: 
Ranska/Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
100 min + 15 min
Teemat: 
JEAN-LUC GODARD
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Kun Jean-Luc Godard teki science fiction -elokuvan, hän kuvasi sen kylmästi oman aikansa Pariisissa. Alphaville (1965) kertoo Lemmy Cautionin (Eddie Constantine) seikkailusta tulevaisuuden painajaiskaupungissa, jota hallitsee puhtaan järjen hirviö. Caution tuhoaa tietokoneen syöttämällä sille runoutta.

Alphaville kuvattiin Pariisin harmailla, talvisilla kaduilla tammi-helmikuussa 1965, mustavalkoisena. Viisi kuukautta myöhemmin Hullu Pierrot kuvattiin Rivieran varhaiskesän hehkussa väreissä ja laajakankaalle. Molemmat elokuvat ovat yleisluontoisia, kattavia yhteenvetoja Godardin moraalisesta maailmasta. Molemmat ovat rakkauskertomuksia; toinen päättyy elämään ja rakkauden uudelleenlöytämiseen, toinen päättyy kuolemaan ja kieltoon. Molemmat ovat syvällisesti runollisia, käsitteellisiä ja moraalisia kertomuksia.

Etenkin Alphavillen juuret ovat runoudessa. Tekstinä Godard käyttää Paul Eluardin 1920-luvun alussa ilmestynyttä teosta La Capitale de la douleur (”Tuskan pääkaupunki”), joka aikoinaan tavoitti vasta löydetyn autiomaametaforan totuuden. Myös Alphaville on ”Hirvittävän yön kaupunki”. Samalla juonen runko ja jotkut kuvatkin muistuttavat Jean Cocteaun elokuvarunoelmasta Orfeus: Lemmy Caution johdattaa Natacha von Braunin pois pimeyden kaupungista paljon samaan tapaan kuin Orfeus Eurydikensä. Alphaville on ”tieteistarina”, mutta lajityypin parhaan perinteen mukaisesti se näkee mieluummin tieteen runouden kuin sen matemaattisen logiikan ja mieluummin fiktion käyttökelpoisuuden kuin sen fantasian. François Truffaut’n Fahrenheit 451:n (jonka kuvaukset alkoivat kuukautta myöhemmin) lailla Alphaville ei pyri näyttämään tulevaisuutta pelottavana, vaan nykyisyyden. Kuten Mefistofeles sanoo Faustille näytelmässä, joka on science fictionin monien myyttisten rakenteiden prototyyppi: ”Miksi, tämähän on helvetti, enkä minä ole sen ulkopuolella”. Godardille Lemmy Caution ei ole niinkään tulevaisuuden matkaaja kuin mies menneisyydestä, joka tulee käymään hirvittävässä nykyajassa. Lemmy Caution ja Eddie Constantine ovat peräisin amerikkalaisen dekkarimuodon ranskalaisista parodioista. Jotta asia tulisi selväksi, Lemmy nähdään eräässä alkupuolen kohtauksessa lukemassa Syvää unta ja häntä ennen on Alphavilleen lähetetty Dick Tracy ja Henri Dickson (joka niinikään on ranskalainen versio amerikkalaisesta yksityisetsivästä). Syvän unen lailla Alphaville on enemmän moraalinen mysteeri kuin sovinnainen rikostarina, ja Bogartin Marlowen kanssa hänelle on yhteistä tietty eksistentialistinen moraali. Se erottaa hänet myös kaupungin asukkaista, joille on luonteenomaista etiikan ja rakkauden täydellinen puuttuminen.

Ehkä Alphaville on parempi nähdä fiktiona kulttuurin tulevaisuudesta kuin tieteisfiktiona. Kaikkien Orfeus & Eurydike-myyttien tavoin se käsittelee pimeyden ja valon taistelua. Tällä kertaa alamaailma on nykyajan Pariisi, siinä määrin pimeyden maa, että otettaessa valokuvia päivällä on pakko käyttää salamavaloa. Alphaville on enemmän merkkien kuin ihmisten kaupunki. Merkkejä näkyy kaikkialla: ympyröitä ja nuolia, suuntamerkkejä, kovaäänisohjeita tietokone Alpha 60:ltä, Eisensteinin kaavoja pahaenteisinä neonvalomerkkeinä. Tämä pimeyden maailma on semiologinen; Lemmy onnistuu voittamaan sen, koska hän uhmaa yksinkertaisten merkkien logiikkaa oman älynsä ja tuntemansa kirjallisuuden runoudella. ”Ihmisistä on tullut todennäköisyyden orjia”, meille sanotaan; Caution taistelee mahdollisen puolesta. Cahiers du Cinéman kriitikot Fieschi ja Comolli esiintyvät professori von Braunin apulaisina. Mutta Caution on henkilöiden, ei kriitikkojen, kokemuksen, ei analyysin puolella.

– James Monaco (teoksessa The New Wave, 1976) ST. Tekijätietoa päivitti 22.11.1999 AA