Ken tulta pyytää (2001)

Eld i hjärtat
Ohjaaja: 
Sakari Kirjavainen
Henkilöt: 
Taisto Reimaluoto, Anna-Maija Valonen, Elena Leeve, Antti Litja
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
95 min
Teemat: 
ANTTI LITJA
Ken tulta pyytää (2001) on Sakari Kirjavaisen elokuva työuupumuksesta. Taisto Reimaluodon näyttelemä ”vuoden palomies” romahtaa julkisuusmyrskyn jälkeen ja palaa Antti Litjan esittämän isän kotiin toipumaan. Realismi, fantasia ja absurdit tilanteet kohtaavat tarinassa, joka saa aika ajoin synkkiä sävyjä.

Elokuvan parissa jo yli 30 vuoden ajan työskennellyt Sakari Kirjavainen on oman alansa ja kulttuurin monipuolisia osaajia. Lyhyt- ja tilauselokuvilla uransa vuonna 1984 aloittanut Kirjavainen teki ensimmäisen pitkän elokuvansa, palomiehen burnoutia ja betonilähiön omalaatuisten asukkaiden elämää kuvanneen, humoristisiakin aineksia sisältäneen Ken tulta pyytää vuonna 2001 pääosissa Taisto Reimaluoto, Antti Litja, Anna-Maija Valonen ja Elena Leeve. Myöhempiä huomionarvoisia ohjaustöitä Kirjavaisen uralla ovat olleet kaksi sotaelokuvaa: Åke Lindmanin kanssa toteutettu Tali-Ihantala 1944 (2007) ja jatkosotaan sijoittuva Hiljaisuus (2011). Ohjaamisen ohella Risto Jarva -palkittu Kirjavainen on ammatiltaan myös käsikirjoittaja, leikkaaja sekä teatteriohjaaja ja lisäksi hän on kirjoittanut romaanit Viereenkatsoja ja Tinaharkko.

Omiksi esikuvikseen Kirjavainen on nostanut Federico Fellinin ja suomalaisista tekijöistä erityisesti Risto Jarvan. Näiden persoonallisten taiteilijoiden vaikutukset näkyvät osittain esikoiselokuvassa Ken tulta pyytää, jota ohjaaja on luonnehtinut lähiössä tapahtuvaksi komitragediaksi, jossa hauskojen tapahtumien joukossa käsitellään elämän kolhujakin varsin realistisesti. Ken tulta pyytää on viihdyttävä, tyylillisesti omalaatuinen sekoitus ja elämänmakuinen tarina, josta on löydettävissä niin huumoria, fantasiaa kuin absurdejakin tilanteita. Se on lisäksi lyhyesti ilmaistuna myös arkinen kuvaus lähiörakkaudesta. Elokuva on itähelsinkiläiseen Puotinharjun lähiöön, sen pienten ihmisten ja karaokebaarien lohduttomaankin arkeen ja maailmaan sijoittuva teos, joka kuvaa sosiaalisesti kipeää tekeviä ihmissuhteita.

Ken tulta pyytää saa alkunsa näkymästä, jossa liekit polttavat lastenkodin. Luuserina pidetystä palomies Jesse Viljasesta (Taisto Reimaluoto) tulee yllättäen sankari, kun hän pelastaa kymmenen lasta tulipalosta ja hänet ylennetään vuoden palomieheksi. Liekkimieheksi pukeutuneena hän aiheuttaa kuitenkin kaaoksen työpaikan juhlissa ja lääkäri toteaa hänen kärsivän työuupumuksesta. Työnsä sairausloman takia lopettanut Jesse muuttaa pian lapsuutensa lähiöön omintakeisen sosiologi-isänsä (Antti Litja) luokse, joka tutkii ihmisten kauppakassien sisältöä saadakseen selville näiden kulutustottumukset. Näin elokuva käsittelee myös isän ja pojan välistä suhdetta. Myöhemmin kuvioihin tulee Jessen aloitettua työt rakennustyömaalla myös naapuruston muita värikkäitä asukkaita. Jesse tapaa nuoruuden rakastettunsa, sairaanhoitaja-Marjukan (Anna-Maija Valonen), joka työskentelee seksilinjalla, tämän miesystävän ja Jessen entisen kiusaajan Hakkaraisen ja Marjukan roolileikkejä leikkivän, keskenkasvuista äitiään kypsemmän tyttären Jeminan (Elena Leeve) poikaystävineen. Sekä Jessestä, Marjukasta ja Jeminasta piirtyvät onnistuneiden näyttelijäsuoritusten avulla vahvat henkilökuvat ja samalla elokuvan päähenkilöiden välityksellä käsitellään niin yksinäisyyden kuin rakkauden etsimisen tematiikkaakin.

”Olen sijoittanut tarinan lähiöön”, Kirjavainen perusteli lehdistöesitteen Ohjaajan sanassaan, ”koska olen itse lähiöstä kotoisin ja olen pitkään halunnut tehdä elokuvan, jossa lähiö olisi rakkaustarinan näyttämö. Suurena Risto Jarvan ja Federico Fellinin ihailijana valitsin elokuvan tyylilajiksi romanttisen realismin ja Juhani Peltosen muistoa kunnioittaakseni tein tarinasta komitragedian. Ken tulta pyytää on arjen sankaritarina. Tämän sadun kuningas, kuningatar, prinssit ja prinsessa ovat tavallisia lähiön ihmisiä tavallisine toiveineen, unelmineen ja pienine sankaruuksineen. Elokuvan sankariteot tapahtuvat arjen keskellä ja lohikäärmeet ovat ihmisten mielissä. Tarkoituksena on kohottaa pienten ihmisten lähiöelämä kauniiksi ja arvokkaaksi, kertoa että jokaisella on mahdollisuus ainakin rampaan rakkauteen ja kunnialliseen kuolemaan jopa nykyisinä sementtisinä aikoina.”

Suomen kansallisfilmografian ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 22.07.2015