Toisen kerroksen lauluja (2000)

Sånger från andra våningen
Ohjaaja: 
Roy Andersson
Henkilöt: 
Sten Andersson, Hanna Eriksson, Torbjörn Fahlström
Maa: 
Ruotsi/Ranska/Tanska/Norja/Saksa
Tekstitykset: 
suom. tekstit
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
98 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Toisen kerroksen lauluja (2000) oli Roy Anderssonin loistokas paluu 25 vuotta edellisen pitkän elokuvan Giliapin ilmestymisen jälkeen. Kansankodin ankeimpia puolia kuvaavien, absurdien vinjettien elokuva on Pirjo Honkasalolle "ruotsalaista Hotakaista, karmaiseva satiiri ihmisrodusta, joka kiireisenä ja ohjelmoituna tuhoaa oman elämisensä olosuhteita."

Roy Andersonilla ei ole ainoastaan maaginen silmä, vaan myös korvaa ja tuntumaa aikaamme. Toisen kerroksen lauluja käsittelee nöyryyttä ja nöyryyttämistä, valtaa ja voimattomuutta ja sitä kuinka monet ihmiset voivat huonosti.  Toisen kerroksen lauluissa on samanaikaisesti purevaa kritiikkiä ja suurta lähimmäisenrakkautta ja sympatiaa ihmisiä kohtaan.

Anderssonin elokuvallinen tyyli on helposti tunnistettavissa: pitkät otokset, liikkumaton kamera ja niukka dialogi. Toisen kerroksen lauluja koostuu 46 otoksesta, jotka on kuvattu paikallaan olevalla kameralla. Leikkauksia on ainoastaan staattisten otosten välillä. Liikkuvaa kameraa käytetään vain kerran, juna-asemalla tapahtuvassa kohtauksessa. Roy Andersson kehitti tätä tekniikkaa ensin omaleimaisissa mainoksissaan, joiden tarkoituksena on luonnollisesti aiheuttaa mahdollisimman suuri vaikutus katsojiin. Mainoselokuvista kumpuaa myös hänen tavaramerkikseen muodostunut absurdi dialogi. Omaleimainen tyyli on nähtävissä jo hänen varhaisessa pitkässä elokuvassaan Giliap (1975). Siinäkin kamera on lähes liikkumaton ja leikkauksia niin vähän, että on aavisteltavissa millaiseksi hänen elokuvallinen tyylinsä tulee kehittymään.

Jos haluaa Toisen kerroksen lauluja voi hyvin nähdä kolmenäytöksisenä draamana, joka koostuu alkuasetelmasta, moraalisesta konfliktista ja syyllisyydestä. Ensimmäisissä jaksoissa luodaan katsojille vaikutelma siitä, että jotakin on vialla ja jotakin tulee tapahtumaan. Seuraavaksi esitellään pääosanesittäjä, huonekalukauppias Kalle ja samalla myös tarinan moraalinen konflikti. Kalle on juuri tehnyt vakuutuspetoksen, joka on vain yksi osa hänen monista toimistaan, jotka eivät kestä päivänvaloa. Viimeisessä jaksossa Kallea painava syyllisyys ajaa hänet yksinäisyyteen ja umpikujaan elämässään. Kallen ja hänen kahden poikansa tarinan ohella Andersson kertoo monta muuta tarinaa. Voidaan jossakin määrin sanoa, että elokuvan pääroolissa ei ole Kalle vaan me ihmiset.

Toisen kerroksen lauluja sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään nykyaikaan, ajattomaan universumiin, joka voidaan tulkita mentaaliseksi tilaksi, jonka jotkut aikaisemmat tapahtumat ovat aiheuttaneet. Nykyaikaa luonnehtii lyhytnäköinen ajattelu ja moraalin höltyminen, joka koskee niin yksilöitä kuin yhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Toisen kerroksen lauluja kuvaa yhteiskuntaa, joka on lakannut toimimasta. Kuvaavasti elokuva huipentuu kohtaukseen kaatopaikalle.                    

Andersson on päätynyt kokoamaan Toisen kerroksen lauluja kuin valokuvanäyttelyn. Otokset liittyvät toisiinsa yksi toisensa jälkeen muodostaen kokonaisuuden. Jokainen otos on oma yksittäinen ja itsenäinen taideteoksensa, jolla on oma universuminsa. Elokuvassa on myös lukemattomia viittauksia muuhun kuvastoon, maalaustaiteeseen ja valokuviin. Esimerkiksi elokuvan lopussa oleva lentokenttäkohtaus muistuttaa kuvasarjaa punakhmerien Phnom Penhin valtauksesta jossa ihmiset tungeksivat Yhdysvaltojen lähetystöön saadakseen paikan helikoptereihin päästäkseen pois maasta. Myös Edward Hopperin maalauksista välittyvä yksinäisyys huokuu Andersonin tietyissä kohtauksissa.

Mats Wemanin ja Johanni Larjangon mukaan (Filmjournalen 3/2000) Pasi Nyyssönen 23.1.2014