Auringon puolella (1918) + Koiranelämää (1918) + Joutilas luokka (1921)

Ohjaaja: 
Charles Chaplin
Henkilöt: 
Charles Chaplin, Edna Purviance, Tom Wilson, Mack Swain
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
yht.102 min
Teemat: 
CHAPLIN: KULKURI 100 VUOTTA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
musiikki Charles Chaplin
Saadakseen taiteellisen vapauden Chaplin tuotti itse viimeiset lyhytelokuvansa First Nationalin levitykseen (1918–1923). Koiranelämää (A Dog's Life, 1918) syvensi kulkurihahmoa.

Auringon puolella (Sunnyside)

Auringon puolella kuvattiin Chaplinin aviokriisin painostavassa ilmapiirissä, ja olosuhteiden pingottuneisuus heijastuu myös elokuvaan. Niin Chaplin itse kuin hänen aikalaisensakin pitivät sitä yhtenä hänen vähiten onnistuneista elokuvistaan. Komedia ei ole todellakaan yhtä kiinteästi jäsentynyttä eikä yhtä vankasti motivoitua kuin Chaplinin tavanomaisesta tyylistä. Lisäksi Chaplinin asettaminen paimenidylliin on itsessään mielenkiintoinen koe. Elokuvassa on mm. Charlien merkillinen kunnianosoitus ”Faunin iltapäivälle” – Ballets Russes – ryhmän vieraillessa Los Angelessissa Chaplin oli ystävystynyt Nijinskyn kanssa. Elokuvan loppu on Chaplinin arvoituksellisin. Vieläkin kiistellään siitä, onko nähtävä itsemurha unta vai onko onnellinen loppu kuolevan toiveuni.

Koiranelämää (A Dog´s Life)

Koiranelämää on Chaplinin täydellisimpiä saavutuksia. Louis Delluc kutsui sitä ”elokuvan ensimmäiseksi kokonaiseksi taideteokseksi”. Se on nopea ja tulvillaan gageja, mutta sen yksittäiset kohtaukset kiteytyvät yhtenäiseksi mielekkääksi rakenteeksi, ja samalla siinä on vankempi todellisuusydin kuin missään Chaplinin aikaisemmassa elokuvassa. Se kertoo katuelämästä, köyhyydestä, nälästä, prostituutiosta ja riistoista. Ilman väkinäisyyttä ja koomisen säihkeen kärsimättä Chaplin vie läpi rinnastuksen kulkukoiran ja kahden ihmiskohtalon, kulkuri Charlien ja baarilaulajan Ednan välillä.

Joutilas luokka (The Idle Class)

Joutilaan luokan valmistuminen kesti viisi kuukautta, mutta se oli melko vaivaton produktio. Tarina oli yksinkertainen kuin Essanayn ja Mutualin kaudella – se muistuttaa osittain ”valekreivitarinoita”. Chaplin on kaksoisroolissa Ednan juoppona ja holtittomana aviomiehenä sekä kulkuri Charliena. Naamiaisissa kulkuria luullaan aviomieheksi, ja hänen onnistuu toteuttaa haaveitaan vaimo Ednan suhteen. Appiukko puolestaan käyttää tilaisuutta osoittaakseen miten vähän hän pitää vävypojastaan. Ritarihaarniskaan sonnustautunut aviomies raivostuu nähdessään mitä on tekeillä. Alkavassa yleisessä kahakassa appiukko heiluu ylimpänä. Lopulta ritarivarustus saadaan auki vasaran ja purkinavaajan avulla; kulkuri tajuaa tilanteen nähdessään kaksoisolentonsa ja häipyy selvitettyään ensin tilit appiukon kanssa nopealla potkulla.

Antti Alanen, 1988