101 dalmatialaista (1961)

One Hundred and One Dalmatians/Pongo och de 101 dalmatinerna
Ohjaaja: 
Walt Disney
Lisähenkilöt: 
ohjaus Clyde Geronimi, Hamilton S. Luske, Wolfgang Reitherman
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
79 min
Teemat: 
WALT DISNEY
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
animaatio Dodie Smithin kirjasta • puhumme suomea • suomenkielisen version ohjaus: Pekka Lehtosaari • ääninäyttelijät: Katja Soininen (Anita), Matti-Olavi Ranin (Pongo), Carita Mäkelä (Perdita), Hannele Lauri (Cruella De Vil)
Dodie Smithin romaaniin perustuva 101 dalmatialaista (1961) jatkoi Disneyn tuotannossa modernin tyylittelyn linjoilla; valokopiolaitettakin käytettiin apuvälineenä satojen koirantäplien hallitsemiseksi. Raikas satu kertoo neuvokkaista dalmatiankoirista, jotka saattavat isäntänsä ja emäntänsä yhteen ja pelastavat pentunsa Cruella De Vilin vankeudesta keinonaan hämyhaukku.

101 dalmatialaista alkaa kekseliäällä alkutekstijaksolla, jonka idea perustuu koirantäpliin. Siinä missä useimpien elokuvien on vaikea säilyttää alkutekstijakson antamaa lupausta, 101 dalmatialaista vasta ottaa vauhtia. Nähdään ilmakuva Lontoosta, kuullaan juontajan brittiaksentti ja saavutaan sankarin kotiin – missä puhuja paljastuu Pongo-koiraksi, joka kutsuu asunnon omistajaa, iskelmäsäveltäjä Rogeria, ”lemmikikseen”. Pongo päättelee, että Roger tekee liikaa töitä ja tarvitsee kumppania, kuten Pongokin. Kun Pongo havaitsee puistossa viehättävän dalmatiattaren Anita-emäntineen, hän järjestää tapaamisen. Tosin talutushihnat sotkeentuvat niin pahasti, että mies ja nainen molskahtavat puroon.

Tarinan edetessä kohtaamme Rogerin ja Anitan avioparina ja Pongon ja Perditan 15 pennun vanhempina. Anitan ystävätär Cruella de Vil (ennen vuotta 1995 hänet tunnettiin Suomessa nimellä Julmia Juoninen) osoittaa aivan erityistä kiinnostusta dalmatialaisiin, ja kun pennut katoavat, Roger ja Pongo aavistavat että katalan teon takana on Cruella. Kun kaikkea inhimillisesti mahdollista on kokeiltu, on aika siirtyä koirien konsteihin. ”Hämyhaukku” käynnistää sarjan hälytysmerkkejä Lontoosta maaseudulle, missä vanha Eversti-koira ryhtyy toimiin kumppaniensa, hevosen ja kissan, kanssa. He löytävät 99 dalmatialaista, jotka on varastoitu upean turkin valmistamiseksi Cruellalle.

Disney on parhaassa vireessään. Hän karistaa naturalismin painolastin ja käyttää tyylittelyä ja liioittelua edukseen, varsinkin Cruella de Vilin hahmossa – tuloksena kuolematon Disney-roisto. Elokuva on täynnä upeita visuaalisia keksintöjä, joista hauskimmat liittyvät koirien ja omistajien vertailuihin. Nokkela käsikirjoitus on visuaalisen hahmotuksen veroinen. Toistuva satiirinen teema liittyy televisioon. Pennut liimautuvat television ääreen katsomaan Thunderbolt-koiratähden sankaritekoja. Tuon sarjan sponsori on Kanine Krunchies, jota edustaa hupaisan tyhmä mainos.

 Disney käytti elokuvassa ensi kertaa apuvälineenä valokopiokonetta – varmistaakseen, että koirien täplät pysyvät ruutu ruudulta kohdallaan. Chuck Jones kommentoi: ”Vain Disney olisi saanut päähänsä tehdä elokuvan 101 täplikkäästä koirasta. Meille jo yksi täplikäs koira tuottaa päänsärkyä”. Ensi kertaa kokopitkässä elokuvassa Disney käytti luonnosmaista viivatekniikkaa, joka poikkesi täysin studion tunnetusta viimeistellystä ulkoasusta. Sekin osaltaan toi elokuvaan raikkaan modernia sävyä.

– Leonard Maltinin mukaan (The Disney Films, 1973) AA 8.3.2001