Prinsessa Ruusunen (1959)

Sleeping Beauty/Prinsessan Törnrosa
Ohjaaja: 
Walt Disney
Lisähenkilöt: 
ohjaus Clyde Geronimi
Maa: 
USA
Ikäraja: 
S
Kesto: 
75 min
Teemat: 
WALT DISNEY
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
animaatio Charles Perraultin kertomuksesta • musiikki Tshaikovskin mukaan • puhumme suomea • suomenkielisen version ohjaus Pekka Lehtosaari • ääninäyttelijät: Mervi Hiltunen (Prinsessa Ruusunen, dialogi), Päivi Virtanen (Prinsessa Ruusunen, laulu), Rauha Rentola (haltijatar Flora), Hannele Lauri (Pahatar)
Disney-yhtiön loistelias 30-vuotisjuhlaelokuva Prinsessa Ruusunen (1959) perustui jälleen Charles Perraultin satuun. Uljas prinssi nujertaa lohikäärmeeksi muuttuneen Pahattaren ja herättää suudelmalla prinsessa Ruususen satavuotisesta unesta. Musiikin lähtökohtana oli Tshaikovskin samanaiheinen baletti.

”Kauan sitten asui kaukaisessa maassa kuningas ja hänen kaunis kuningattarensa. Monet vuodet he olivat kaivanneet lasta, ja viimein heidän toiveensa täyttyi. Heille syntyi tytär, ja he antoivat tälle nimen Aurora... ”

Näin alkaa piirroselokuva Prinsessa Ruusunen. Sitä tuotettiin yli seitsemän vuotta, se vaati satojen ihmisten luomistyön ja maksoi yli seitsemän miljoonaa 1950-luvun dollaria. Ruusunen oli siten kallein animaatioelokuva kautta aikojen. Mutta Ruusunen on enemmän kuin jokin ”piirretty”. Se on taideteos – sen taidelajin täydellisin saavutus, joka syntyi 30 000 vuotta sitten, kun joku tuhersi villikarjun erääseen Pohjois-Espanjan luolan seinään. Kuvatakseen eläimen nopeutta hän piirsi sille kahdeksan jalkaa. Jos Walt Disneyltä kysyttiin, kauanko Prinsessa Ruususta tehtiin, hän vastasi: ”Aivan liian kauan!” Muinaiset kertojat esittivät sadusta vain hämärät ääriviivat. Disneyn studioiden tehtäväksi lankesi antaa epämääräisille hahmoille tarkka ulkonäkö, luonne ja persoonallisuus. Storyboardin (tarinataulun) luonnosten hahmon on saatava ulottuvuudet, vaatteet ja liikkuvuus. Asemointitaiteilijoiden huolena on sovittaa se luontevasti taustoihin. Väristilistit kehittävät oikeat sävyt pukuihin. Hahmostilisti, Ruususen tapauksessa Tom Oreb, tekee malliarkkeja, joissa hahmo nähdään kaikissa mahdollisissa asennoissa.

Elävöittäjän (animator) on saatava hahmo liikkumaan ja toimimaan. Siksi elävöittäjät ovat päätekijöitä hahmon saattamisessa valkokankaalle. Esimerkiksi Ruususen prinssi Philip oli Milt Kahlin huolena. Kahlia pidetään maailman taitavimpana animaattorina. Koska hän on niin hyvä, hänelle annettiin vaikein työ. Kahl huokasi: ”Kun ryhdyt animoimaan ihannehahmoja, kerjäät harmia. Miten aiot toteuttaa prinssin kävelyn? Jos liioittelet sitä, hän vaikuttaa naismaiselta. Mikäli teet sen liian niukkaeleiseksi, prinssi näyttää liikkuessaan jäykältä kuin lauta.” Toisen vaikean tehtävän sai Marc Davis, joka elävöitti prinsessa Auroran. Yhteistyössä Tom Orebin kanssa hän kehitteli prinsessan lopullisen ulkomuodon. Oreb luonnosteli hoikan, siron ja itsevarman nuoren naisen, joka muistutti Audrey Hepburnia. Davis täydellisti myös Pahattaren (Maleficent) hahmon. Koska tämän oli määrä muuttua myöhemmin lohikäärmeeksi Davis suunnitteli hänelle sarvekkaan päähineen sekä lepakonsiipiä muistuttavan kauluksen.

Kun Ruususesta keskusteltiin ensi kerran Disneyn studiolla tuli kysymykseen musiikki – käytettäisiinkö Tshaikovskin balettia? Jotkut tyrmäsivät ajatuksen pitäen tuota musiikkia pelkkänä kivirekenä. Mutta lopulta George Bruns työskenteli yli kolme vuotta sen parissa sovittaakseen sen animaation vaatimuksia vastaavasti niin, että se silti kuulosti alkuperäiseltä Tshaikovskin sävellykseltä.

Ruususen värien suunnittelu ja taustojen valmistaminen vei Eyvind Earlelta viisi vuotta. Hänen ei kuulunut ainoastaan luoda värityylittely elokuvaan, vaan myös huolehtia, että tyyli sointui yhteen niiden satojen muiden taiteilijoiden kanssa, jotka niin ikään tekivät elokuvaa. Prinsessa Ruususeen kulminoitui piirroselokuvan historian kultainen kausi. Sen tasoisia animaatioita tuskin koskaan enää tuotetaan. Tietokonegrafiikka kun uhkaa syrjäyttää perinteisen piirroselokuvatekniikan – herkkyyden ja sulavuuden kustannuksella.

– Markku Kivekkään mukaan (otteita laajasta artikkelista ”Erään piirroselokuvan anatomia”, Filmihullu 7/1983) AA 1.3.2001