Lahjakas herra Ripley (1999)

The Talented Mr. Ripley/Mr. Ripley - en man med många talanger
Ohjaaja: 
Anthony Minghella
Henkilöt: 
Matt Damon, Jude Law, Gwyneth Paltrow, Cate Blanchett, Philip Seymour Hoffman
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
139 min
Teemat: 
PATRICIA HIGHSMITH
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Patricia Highsmithin romaanista
Tyylikäs trilleri Lahjakas herra Ripley (The Talented Mr Ripley, 1999) perustuu Patricia Highsmithin samannimiseen romaaniin. Matt Damon esittää Tom Ripleya, joka luikertelee rikkaan ja joutilaan Dickie Greenleafin (Jude Law) elämään traagisin seurauksin. Italian auringossa hekumallisesti kuvatun elokuvan tähtikaartin täydentävät Gwyneth Paltrow, Cate Blanchett ja Philip Seymour Hoffman.

Jokaisella meistä on lahjakkuus. Tom Ripleyllä niitä on useita – liikaakin – mutta säteilevä persoonallisuus ei ole yksi niistä. Herra Ripley on lahjakas huijari, imitaattori ja väärentäjä. Kasvottoman kameleontin lailla hän mukautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen taustalla yksi ainoa pyrkimys: edetä sosiaaliluokassa. Kysymys kuuluukin: kuinka pitkälle olet valmis menemään saavuttaaksesi toisen identiteetin ja loistokkaan elämän.

Harva elokuva kertoo ensimmäisessä kolmessa minuutissa päähenkilöstään kaiken. Tom Ripley on nuori osa-aikainen pianonvirittäjä ja oopperan miestenhuoneavustaja, joka janoaa päästä osaksi eliittiä. Päivittäin hän todistaa ja kadehtii korkean luokan elämäntapaa. Lopulta yksi hyvin ajoitettu valhe tarjoaa Tomille mahdollisuuden ujuttautua sekaan. Rikas laivanrakentaja, luullessaan Tomia poikansa Dickien opiskelijatoveriksi, tarjoaa Tomille tehtävää: lähteä Italiaan ja suostuttelemaan tuhlaajapoikaansa palaamaan kotiin Amerikkaan. Italiassa, omaksuttuaan ensin uuden persoonan jazzia rakastavana seurapiirimiehenä, Tom onnistuu lyöttäytymään Dickien ja hänen kihlattunsa Margen seuraan ja pääsee maistamaan palasen sitä elämää, josta on uneksinut. Samalla Tom alkaa hautoa homoeroottisia fantasioita. Kun maaninen ja homofoobinen Dickie lopulta kyllästyy Tomin takertuvaan seuraan ja sysää hänet syrjään, turvautuu Tom äärimmäisiin keinoihin säilyttääkseen uudet elämäntapansa.

Lahjakas herra Ripley, joka on uudelleenfilmatisointi René Clémentin klassikosta vuodelta 1959, on eittämättä nostalgiaelokuva mutta se on myös postmoderni. Elokuva kommentoi pinnallista pyrkyriyhteiskuntaa sellaisella viiltävällä tavalla, joka pari vuotta myöhemmin syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen ja terrorin vastaisen sodan alettua nähtiin turhan itsekriittisenä. Ohjaaja Anthony Minghella käyttää sekä vanhan Hollywoodin kuvastoa että kerrontaa ja rakentaa varsin tehokkaan trillerin. Jatkuvat läheltä piti -tilanteet saavat katsojan kannustamaan elokuvan sosiopaattista päähenkilöä, kuin Norman Batesia Psychossa hänen hukuttaessaan Marionin autoa. Kuitenkaan Tomin valheiden verkko ei hetkeksikään suistu farssin puolelle, vaikka elokuva leikittelee tällä rajalla. Osaltaan siitä pitää huolen se rajaton karisma, joka valkokangasta hallitsee. Varsinkin Philip Seymour Hoffman limaisena ja hemmoteltuna seurapiiriurpona varastaa kohtauksensa.

Vaikka Lahjakas herra Ripley on elokuva sosiopaatista, kertoo se meistä kaikista. Onko ihminen pohjimmiltaan mitään muuta, kuin sieluton halujensa summa, jota ajaa pyrkimys parempaan, mutta jota kahlitsee oma riittämättömyys? Ponnisteluistaan huolimatta Tom ei onnistu keksimään itseään uudelleen ja törmäilee alati luokkayhteiskunnan lasikattoihin. Peilikuva muistuttaa häntä hänen auttamattomasta onttoudestaan. Elokuvan alussa Dickie kommentoi rannalla Tomin kalpeutta, johon hän tokaisee, että se on vain pohjamaali. Pohjamaalin alla ei luultavimmin ole mitään nähtävää.

Aleksi Vauhkonen, 12.5.2016