2000-luvun alussa ranskalainen elokuva yhdisti usein yksityiset ja yhteiskunnalliset ongelmat. Tyylilajeina kadun tason arkirealismi kuvauksessa toimi naturalistinen tai dokumentaaria muistuttava pelkistetty ilmaisu. Näin on asiainlaita vuosituhannen vaihteessa markkinoille tulleessa Bertrand Tavernierin elokuvassa Tänään se alkaa. Elokuvan aiheena on suuntaukselle ominaisesti köyhyyden maailma, tässä erikoisesti lasten heikko osa Ranskan pahoin taantuvilla rajaseuduilla.
Lastentarhanjohtaja Daniel (Philippe Torreton) yrittää pitää lastensa puolta, mutta huomaa taistelevansa tutkainta vastaan, sillä kunta leikkaa jatkuvasti menojaan köyhimpien kustannuksella. Kasvatus on vaikeaa, kun viranomaiset vastustelevat, eikä edes työvoimaa ole tarjolla entisessä kaivoskaupungissa. Slummiutuminen ja jako köyhiin ja rikkaisiin näkyy myös lapsissa, joista osa kärsii suoranaista nälkää. Näissä olosuhteissa Daniel yrittää kaikin keinoin, kerta toisensa jälkeen taistella huollettaviensa puolesta kotona ja virastoissa.
Elokuva käyttää paljon amatöörinäyttelijöitä, kamera seuraa lasten leikkejä, mutta iloisetkaan hetket eivät paina syrjään ahdistusta. Yksi elokuvan sanomista on kuitenkin se, että luovuttaa ei saa, sinnikkyydellä saa paljon aikaiseksi.
Elokuvan huomio kohdistuu muita lapsia tarkemmin alkoholisoituneiden, avustusten varassa elävien vanhempien tyttäreen Letitiaan. Perheen kohtalo voimaannuttaa Danielin ja taiteilija-avovaimon Valerian lisäksi myös sosiaalityöntekijä Samiallea, jotka yhdessä saavat aikaan elokuvaan valoisia hetkiä, uskoa, toivoa ja rakkautta.
– Tuuve Aron kritiikin (2002) ja muiden lähteiden mukaan JS