Cookien perintö (1998)

Cookie's Fortune
Ohjaaja: 
Robert Altman
Henkilöt: 
Glenn Close, Julianne Moore, Liv Tyler, Patricia Neal
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
117 min
Teemat: 
ROBERT ALTMAN
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Cookien perintö (Cookie's Fortune, 1998) on Etelävaltioiden pikkukaupunkiin sijoittuva hykerryttävä musta komedia vanhan eksentrisen naisen kuolemasta ja epäilyksistä, joita se herättää lähipiirissä ja yhteisössä. Pääosissa Charles S. Dutton, Glenn Close, Julianne Moore, Liv Tyler ja Patricia Neal.

Anne Rapp päätyi käsikirjoittajaksi Robert Altmanille julkaistuaan yhden sivun novellin, jonka Altman oli sattumoisin lukenut. Ohjaaja pyysi lisää lyhyitä kertomuksia, joiden hän myöhemmin totesi olevan ylipäänsä paremmin soveltuvia elokuvan tekemiseen kuin romaanit, ja keskustelu kääntyi siihen, kuinka kirjoitetuista novelleista tehdään elokuvallisia. Näistä lähtökohdista syntyi Robert Altmanin ohjaama Cookien perintö (1999).

”Cookien perintö on Robert Altmanin aurinkoisin elokuva, lämminsydäminen komedia, joka jotenkin onnistuu olemaan tekemisissä kuoleman ja murhasyytteiden kanssa, vaikka siinä ei edes ole kunnon roistoa”, Robert Ebert puuskahti. Tosin kriitikko myönsi, että hahmo Camille Dixon (Glenn Close) tulee lähelle roistomaisuutta silloin, kun hän väärentää kerrassaan sopimattoman itsemurhan tehneen Cookien (Patricia Neal) kuoleman näyttämään siltä kuin murtovaras olisi sen tehnyt, mutta sekään ei Ebertin mukaan ”välttämättä ollut muuta kuin karkurin teatraalista kiihkoa, koska henkilö ohjaa samaan aikaan pääsiäisnäytelmää kirkossaan”. Pääsiäisnäytelmä on Oscar Wilden (ja Camille Dixonin, kuten leffa sivumennen vinkkaa) ”Salome”, siis raamattuaiheinen tarina naisen verenhimosta.

Elokuvassa murhasyytökset kohdistuvat Cookien apuna toimineeseen mustaan mieheen, viskiä naukkailevaan Willisiin (Charles S. Dutton), jota kyläläiset ei usko murhaajaksi. Hänen sormenjälkensä ovat murha-aseessa, mutta se ei ole ihme, koska juuri hän oli juuri puhdistanut talon entisen, jo aikaa sitten kuolleen Buck-isännän aseet, joita leski tunnollisesti säilytti.

Robert Altman on aina ollut juonikas mies, ja niin tässäkin elokuvassa, joka tapahtuu pienessä Holly Spring -nimisessä kaupungissa Mississipissä. Altmanin runsas henkilögalleria saa lisää pontta niiden elokuvaentusiastien parissa, jotka löytävät yhtymäkohtia ja peiteltyjä viittauksia ohjaajan aiempiin elokuviin, sellaisiin kuin M.A.S.H., Nashville, The Player tai Short Cuts.

Altmanin kuvaama pieni kaupunki ei ole tietämättömyyden tai rasismin pesä. Itse asiassa mikään klassinen alkuasetelma – tai meidän ennakkoluulomme – ei istu siihen, että kyläläiset tuntevat ja itse asiassa pitävät toisistaan, vaikka kullakin on omat omituisuutensa, jotka ovat toisille täydellisen tuttuja. Altmanille tyypillisesti katsojan kannattaa tarkkailla etualan lisäksi myös taustan tapahtumia – ohjaaja kertoo äänellä ja kuvilla monia tarinoita yhtä aikaa. Altman ei ole kiinnostunut rakenteista, vaan luo tunnelmia epäsovinnaisten ja vapaiden ihmisten välillä ja ympärillä. Silti sattumalla voi olla ratkaiseva merkitys ihmiskohtaloissa.

Pääsiäisnäytelmän ja kylän elämässä roolit vaihtuvat tiuhaan, mutta oleellista ovat arjen rohkeus ja käytännön moraali, asiat jotka ovat olleet hyvien elokuvien olennaisia piirteitä viimeistään Altmanin yhteydessä usein mainitun Jean Renoirin Pelin säännöistä (1939) lähtien. Cookien perinnössäkin henkilögalleria on runsas ja jokaisella persoonallisella hahmolla tuntuu olevan tekemistä toistensa kanssa – kyse on verkostosta, jossa kalakaveriin luotetaan jopa silloin, kun hän istuu ystävänsä pidättämänä kaupungin putkassa. Cookien perintö on rikostarinastaan huolimatta hyvien näyttelijöiden rakastettava elokuva, jonka äärellä voi helposti nauraa.

– Jari Sedergren 22.12.2015