Kadotetun päiväkirja (1929)

Das Tagebuch einer Verlorenen
Ohjaaja: 
G. W. Pabst
Henkilöt: 
Louise Brooks, Fritz Rasp, Josef Rovenský, Sybille Schmitz, Valeska Gert
Maa: 
Saksa
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
113 min
Teemat: 
LOUISE BROOKS
Kopiotieto: 
restauroitu laitos FWMS 1997
Lisätieto: 
Margarete Böhmen romaanista • piano Ilari Hannula
G. W. Pabstin Kadotetun päiväkirjassa (Das Tagebuch einer Verlorenen, 1929) Louise Brooks esittää viatonta tyttöä, joka saa lapsen raiskauksen seurauksena. Perhe keskittyy varjelemaan mainettaan, hylkää tytön kasvatuslaitokseen ja antaa lapsen pois. Tyttö kuitenkin karkaa ja päätyy elättämään itseään ainoaksi jäävällä vaihtoehdolla. Moraliteetti ottaa kantaa paremman luokan hurskasteluun ja näkee hyveen ”syntisissä”.

Apteekkari Henningin tytär Thymian joutuu proviisori Meinertin viettelemäksi ja saa tämän lapsen. Huolimatta isän vetoomuksista Meinert ei suostu menemään naimisiin Thymianin kanssa, joka suvun kunnian nimissä päätetään toimittaa kasvatuslaitokseen. Ankarat säännöt ja sadistinen johtajapariskunta herättävät pian Thymianin vastarinnan, joka puhkeaa yleiseksi kapinaksi, kun johtajan vaimo yrittää ottaa väkisin haltuunsa Thymianin päiväkirjan. Hämmingin turviin Thymian ja Erika pakenevat laitoksesta. Yrittäessään tavata lastaan Thymian saa kuulla, että tämä on kuollut. Hän kohtaa Erikan ja nuoruudenystävänsä kreivi Osdorffin bordellissa ja antautuu miesten vieteltäväksi. Eräänä iltana hän järkytyksekseen näkee paikalla isänsä, tämän uuden vaimon ja Meinertin.

Thymianin isä kuolee ja jättää tyttärelleen suuren perinnön, joka houkuttelee kreivi Osdorffin tekemään aivoliittotarjouksen. Kun Thymian nähdessään isänsä lesken köyhyyden jättää osan perinnöstään hänelle, kreivi tekee itsemurhan. Thymian ja kreivi vierailevat kasvatuslaitoksessa, jossa Erika vetoaa vanhan ystävänsä suojelukseen. Entisten kohtalotovereidensa ja johtajapariskunnan edessä Thymian paljastaa laitoksen julmuuden ja tekopyhyyden.

Kadotetun päiväkirja oli Pabstin oman lyhytikäisen yhtiön tuotantoa ja perustui Margarete Böhmen samannimiseen romaaniin, joka oli varsin suosittu edellisen polven porvariston piirissä, lähinnä siksi että se kuvasi lähes pornografisella suoruudellaan mutta moraalisesti ylevästä näkökulmasta eräiden prostituoitujen yksityiselämää. Pabst sovitti aiheen realistisen tyylinsä vaatimuksiin ja kuvasi päähenkilön keskiluokkaisen ympäristön moraalittomuutta tavalla, joka saa bordellin vaikuttamaan likimain parantolalta. Tämä siirtymä saa Kadotetun päiväkirjan muistuttamaan katuelokuvia ja sukulaisuutta vahvistaa Thymianin melodramaattisen jalomielisyyden korostus. Tässäkin prostituoitu, jonka sydän on kultaa, todistaa porvarillista rappiota vastaan.

Terävällä ja kurinalaisella realismin tajullaan Pabst kuitenkin sulkee pois kaiken romantiikan ja sentimentaalisuuden, uhraamatta silmäänsä atmosfäärille ja mielenkiintoaan psykologiaan. Rajoittuen enimmäkseen tiukkoihin lähikuviin Pabst keskittyy enemmän näyttelijöiden kasvoihin kun lavastuksiin, jotka usein näyttävät paljailta ja ankarilta. Pabstin viimeisten mykkäelokuvien soljuva leikkaus todistaa kuolevan ilmaisumuodon kaunopuheisuudesta. Koskaan enää Pabst ei pystynyt tavoittamaan niin vahvan kyynistä näkemystä hyvin tuntemastaan yhteiskunnasta, eikä kukaan toinen mykän kauden ohjaaja vetänyt vertoja hänen kyvylleen luoda tiheästi latautuneita eroottisia kohtauksia, jotka vetoavat katsojan sekä esteettiseen aistiin että hänen sisimpiin haluihinsa.