Fucking Åmål (1998)

Ohjaaja: 
Lukas Moodysson
Henkilöt: 
Alexandra Dahlström, Rebecca Liljeberg, Erica Carlson
Maa: 
Ruotsi
Tekstitykset: 
suom. tekstit
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
89 min
Teemat: 
HELSINKI PRIDE
RAKKAUS
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Ruotsalainen elokuva on uudistunut jatkuvasti. Runoilija Lukas Moodysson sai kansainvälisen läpimurtonsa esikoispitkällä elokuvallaan Fucking Åmål (1998), jota levitettiin maailmalla nimellä Show Me Love. Kertomus kahden lukiolaistytön rakkaudesta teki vaikutuksen aidoilla havainnoillaan ja herkillä näyttelijätulkinnoillaan.

Teinitytöt Elin ja Jessica asuvat ahtaassa asunnossa hiljaisella asuma-alueella pikkukaupungissa, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Ikävyyden uuvuttama Elin ehdottaa ravebileisiin menoa, mutta Jessica on lukenut tyylilehdestä että ravet ovat out. Miten tyypillistä, marisee Elin, että ravet ovat tulleet ja menneet saavuttamatta koskaan Åmålia. Kaupungin toisella laidalla 16-vuotias vegetaristi Agnes kärsii syntymäpäiväjuhlia paahtopaistibuffetin ääressä seuranaan vanhempansa sekä rullatuoliin vangittu koulun sivullinen, josta hän ei edes paljon välitä.

Esikaupungin tyhjiin puistoihin ja autioihin urheilukenttiin sijoittuva Lukas Moodyssonin esikoisohjaus on täynnä kihelmöivää tapahtumattomuutta. Yksinäinen lesbo Agnes viettää suuren osan aikaa sängyssä maaten. Luokan ”Miss Ruotsi” Elin tappaa aikaa riitelemällä siskonsa kanssa tai pelaamalla TV-bingoa hiljaisen poikaystävän seurassa. Tyttöjen välisen romanssin kehittyessä toimimattomuus saavuttaa kiehumapisteen. Agnes odottaa puhelinsoittoa. Elin lähtee bileistä roikkumaan moottoritiesillalla, syljeskellen ohikulkevia ajopelejä.

Elokuvan hilpeimmässä kohtauksessa Elin ja Agnes yrittävät liftata kaupungista. Auton pysähtyessä tytöt astuvat sisään ja suutelevat innoissaan toisiaan. Vähään aikaan ei ole muita kuin he, auton moottori ja Foreignerin ”I Want To Know What Love Is”, kunnes kuljettaja käskee heidän poistua. Kohtaus on upea antikliimaksi pettymysten sarjassa – Elinin yritys päästä pilveen äitinsä sydänlääkkeellä; päämäärätön hortoilu ulkoilmakahvilan liepeillä. Olipa Moodyssonin henkilöhahmojen elämä miten banaalia tahansa heitä ei ole koskaan tylsää katsoa, sillä ohjaajan silmä on valpas ja korva herkkä nuoruuden pateettiselle draamalle.

Kääntöfilmille vangittu rakeinen, dokumenttia muistuttava kuvaus menee nuorten päähenkilöiden tajunnan sisään, ja tuloksena on aito teininäkemys aikuistumisesta. Lähinnä amatööreistä koostuvan esiintyjäkunnan lorvailu baseball-lakeissa ja kehnossa meikissä ilmentää todellisten nuorten kömpelöä elinvoimaa. Toisin kuin Hollywood-viihteen sliipatut nuorisotähdet teoksissa Julmia aikeita ja 10 Things I Hate about You nämä ihmiset eivät saa esittää aikuisia vaan kituvat todellisessa teinikiirastulessa lapsuuden loppua ja elämän alkua odottamassa. Totisen kerronnan ja pikkuvanhojen puheiden sijasta Moodysson käyttää intiimejä lähikuvia valaistakseen henkilöidensä tunne-elämän epävarmuutta. Korkeaotsainen ja vakavakatseinen kaunotar Rebecca Liljeberg tekee ilmeikkään osasuorituksen Agnesina. Yhtä vangitseva on Alexandra Dahlströmin levoton, turhautunut Elin, lannistettua kapinaa huokuva peroksidiblondi.

Klassisen kotibiletilanteen ympärille rakennettu tarina ei ole uutuudella pilattu – kyseessä on kielletty romanssi jonka osapuolet edustavat koulun spektrin vastakkaisia ääripäitä – mutta terävä käsikirjoitus elvyttää vanhoja teemoja. Hellässä kohtauksessa Agnesin isä yrittää lohduttaa häntä kuvailemalla omaa voittoisaa paluutaan luokkakokoukseen. ”Niin mutta kuule isä”, onneton tytär vastaa, ”en halua odottaa 25 vuotta. Haluan olla onnellinen nyt”. Freudilaisessa heitossa ryhmä hengailevia poikia vertailee matkapuhelintensa kokoa: ”Minun on on pitempi ja ohuempi, sinun on paksumpi”. Moodyssonin pikkubudjetilla tuotetusta esikoisesta tuli Titanicin haastaja Ruotsin lippukassoilla. Kuivaa huumoria ja aitoa tunnetta huokuva draama ansaisee saman menestyksen muuallakin.

– Liese Spencerin mukaan (Sight and Sound, March 1999) AA 17.10.2000