Marketa Lazarova (1967)

Markéta Lazarová
Ohjaaja: 
Frantisek Vlácil
Henkilöt: 
Zdenek Rehor, Magda Vásáryová, Frantisek Velicky
Maa: 
Tshekkoslovakia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
167 min
Teemat: 
ARKISTON AARTEITA: 50 VUOTTA SITTEN
Lisätieto: 
Vladislav Vancuran romaanista
Parhaaksi tshekkielokuvaksi kautta aikojen on äänestetty František Vláčilin Marketa Lazarova (1967) Vladislav Vančuran romaanin pohjalta. ”Vláčilin kamppailu aiheen parissa kesti neljä vuotta, ja se melkein tappoi hänet. Ikään kuin saman hulluuden vallassa kuin keskiaikaiset maantierosvonsa hän kuvasi määrättömästi materiaalia. Vláčil meni huonoon kuntoon, vahvisti itseään alkoholilla, romahti ja muuttui partaiseksi luurangoksi. Samalla vimmalla hän kävi leikkaustyöhön, kunnes tuloksena oli tshekkielokuvan kaunein ja hurjin spektaakkeli, jonka ainoa vastine voisi löytyä Griffithin varhaisista suurelokuvista tai Bergmanin Seitsemännestä sinetistä" (Josef Skvorecky).

Yksi tšekkoslovakialaisen elokuvan lupaavampia tekijöitä oli 1930-luvulla Vladislav Vancura, joka ei elänyt nähdäkseen parhaat elokuvansa, toisin sanoen Jirí Menzelin Hassun kesän (1968) ja Frantisek Vlácilin Marketa Lazarovan, historiallisen tšekkiläisen elokuvan mestariteoksen, jotka kumpikin perustuvat hänen kirjoihinsa. Hän oli yksi niistä monista, jotka Gestapo teloitti Heydrich-attentaatin jälkeen vuonna 1942.

Vancura oli ensi sijassa romaanikirjailija; hän oli verbaalinen virtuoosi, tšekinkielen rytmin ja soinnin mestari, mutta koska hän ei kirjoittanut englanniksi, hän on jäänyt Tšekkoslovakian ulkopuolella käytännöllisesti katsoen tuntemattomaksi. Muiden 1920-luvun modernistien tapaan hän rakasti noita ihmeellisiä eläviä kuvia – hänen vuonna 1926 kirjoittamansa, Douglas Fairbanks –tyylinen käsikirjoitus nimeltä ”Parantumaton Tommy” on jäänyt jäljelle. Tilaisuutensa ohjata elokuvan hän sai viimein vuonna 1932, jolloin hän teki ”sukupolvien kuilusta” kertovan opiskelijadraaman Ennen tutkintoa

Frantisek Vlácil (1924–1999) kuului tšekkiläisen elokuvan ”uutta aaltoa” edeltävään sukupolveen iältään ja elokuvillaan hän kulki sen rinnalla. Ja päinvastoin kuin useimmat muut hän ei käynyt Prahan elokuvakoulua. Hän opiskeli estetiikkaa ja taidehistoriaa Bronossa. 1950-luvulla hän työskenteli monissa nukke- ja opetuselokuvissa. Ensimmäisten omien ohjaustöiden (Kyyhkynen, 1960; Paholaisen ansa, 1961) jälkeen tuli esteetikko ja taidehistorioitsija hänessä jälleen pinnalle, ja hän kävi käsiksi Van…uran historialliseen romaaniin, jolla on valtava merkitys tšekkiläisen kirjallisuuden historiassa.

Vlácilin kamppailu Marketa Lazarovan parissa kesti noin neljä vuotta, ja se melkein tappoi hänet. Aluksi hän suunnitteli siitä kaksitoistaosaista elokuvaa, mutta sitten hän ikään kuin saman hulluuden vallassa kuin keskiaikaiset maantierosvonsa ryhtyi kuvaamaan määrättömästi materiaalia. Elokuva nieli miljoonia, ja kaksiosaisen sijasta se alkoi näyttää neliosaiselta. Vlácil meni huonoon kuntoon, vahvisti itseään alkoholilla, romahti ja muuttui partaiseksi luurangoksi. Samanlaisella vimmalla hän kävi kiinni leikkaustyöhön, leikkasi ja leikkasi aina uudelleen, kunnes tuloksena oli kaksiosainen, koko tšekkiläisen elokuvan kaunein ja hurjin spektaakkeli, jonka ainoa vastine voisi löytyä Griffithin varhaisista suurelokuvista tai Bergmanin Seitsemännestä sinetistä.

Kyseessä on tarina maantierosvoista, jotka 1100-luvulla kapinoivat Jumalaa ja kuningastaan vastaan. Elokuvan julmassa tapahtumakulussa kristinuskon vaikutukset hukkuvat pakanallisten rituaalien jäänteisiin, pidäkkeettömään rakkauteen ja vielä alastomammin näytettyyn kuolemaan. Vancuran kerronnan sadunomainen kauneus ei aina ollut helposti käännettävissä visuaaliseksi kuvastoksi, ja Feeniks-linnun tavoin elokuva kohoaa lentoon jättimäisestä leikkausurakasta. Siksi se rakentuu sarjasta häpeämättömän itsenäisiä jaksoja, joita kutakin edeltää johdantona otteita Vancuran tekstistä (muuan amerikkalainen kriitikko piti niitä katkelmina keskiaikaisesta legendasta). Siinä ei ole mitään ideologiaa, ei edes ”ideaa” sanan varsinaisessa mielessä. Se on yksinkertaisesti täydellisin rekonstruktio keskiajasta, mitä tšekkiläisessä elokuvassa on saavutettu, vahvasti koettu elävöitys ajasta kauan sitten.

– Josef Skvoreckyn mukaan (All the Bright Young Men and Women, A Personal History of the Czech Cinema, 1971)