Kadonnut sävel -elokuvanäytelmä

Ikäraja: 
S
Teemat: 
KADONNUT SÄVEL
Lisätieto: 
Vol-ryhmän rekonstruktioesitys Nyrki Tapiovaaran elokuvasta Kadonnut sävel / Herra Lahtinen lähtee lipettiin (Suomi 1939) • vajaana säilyneen elokuvan digirekonstruktio (KAVI 2012) • 2K DCP • elokuvaosuuden kesto 58 min
Vol-ryhmä esittää näytelmätulkinnan Nyrki Tapiovaaran kiehtovasta yhteiskunnallisesta musiikkielokuvasta Kadonnut sävel, joka tuli levitykseen nimellä Herra Lahtinen lähtee lipettiin vuonna 1939. Itse elokuvasta on säilynyt vain 43 minuuttia, joista ensimmäiset 12 minuuttia ilman ääntä, ja siitä on tehty vuonna 2012 rekonstruktio 2K-resoluutiolla.

Nyrki Tapiovaaran ja Erik Blombergin ympärille ryhmittynyt elokuvantekijöiden joukko perusti syksyllä 1938 oman tuotantoyhtiön nimeltään Eloseppo. Tapiovaaralla oli tällöin takanaan jo kaksi ohjaustyötä, Juha (1936), joka oli Aho & Soldanin tuottama, sekä Varastettu kuolema (1937), joka oli Erik Blombergin sekä osittain Adams-filmin rahoittama. Elosepon tuotanto-ohjelman ensimmäiseksi elokuvaksi kaavailtiin Kjell Abellin näytelmään pohjautuvaa komediaa "Kadonnut sävel". Filmaustyötkin ehdittiin aloittaa jo syystalvella 1938, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat: välissä Tapiovaara ohjasi Tatu Pekkarisen näytelmään "Klaara ja hänen Vihtorinsa" pohjautuvan Kaksi Vihtoria, jonka arveltiin valmistuvan nopeammin ja tuovan helpommin rahaa uudelle pienelle yhtiölle kuin Abellin modernin komedian filmatisoinnin. Kun "Kadonnut sävel" vihdoin syksyllä 1939 sai ensi-iltansa, jäi se monien epäsuotuisien sattumien ansiosta varsin vähälle huomiolle. Elokuvan nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa aivan viime tingassa. Tämä oli ilmeinen virhelaskelma, sillä elokuva hukkui syksyn ensi-iltaruuhkaan eikä sodanuhan sävyttämä ilmapiiri ollut muutenkaan kaikkein suosiollisin Tapiovaaran purevalle satiirille, joka sumeilematta ruoski kaikkea virkavaltaisuutta, keskiluokkaista jähmettyneisyyttä, poliisia ja armeijaa.

Herra Lahtisen kopiota pidettiin kauan jo lopullisesti kadonneena, kunnes siitä löydettiin jaksoja Elokuva-arkiston varastoista vanhojen suomalaisten elokuvien pelastamisprojektin yhteydessä. Sitä ennen oli jo tosin elokuvan aikoinaan nähneiden keskuudesta kantautunut legenda, että kyseessä olisi Tapiovaaran innostavin elokuva. Nyt on itsekunkin tarkistettavissa missä määrin löydetyt jaksot antavat näkemykselle katetta. Vaikka muun muassa ensimmäiset parikymmentä minuuttia ja valtava loppujakso ovat edelleen kateissa, voinee alustavasti todeta Tapiovaaran hahmotuksen monitasoisuuden ja rohkeuden, hän käyttää rinnan realistisen kerronnan, sadun, tyylitellyn musiikkinäytelmän aineksia hukkaamatta hetkeksikään perusnäkemystään, joka porautuu syvälle 30-luvun suomalaisen yhteiskunnan ristiriitoihin. Välähdyksittäin tulee elokuvassa erinomaisesti esille vuoden 1939 henkinen ilmapiiri, jossa keskeisenä osana on valmistautuminen sotaan (kuvat marssivista sotilasosastoista, Lahtisen kuvitteellinen pasifistinen vastalause). Mutta ennen muuta Herra Lahtinen lähtee lipettiin tuntuu olevan kuvaus keskiluokasta, laulunäytelmän muotoinen tapainkuvaus. Keskiluokan asema omistavan luokan ja työläisten välissä, koko keskiluokkainen elämäntapa unelmineen, toiveineen ja pelkoineen tarjoutuvat nähtäville samalla kertaa täsmällisesti ja hauskasti. Kriisin ja murroksen merkit tulevat pintaa elokuvan päähenkilöiden, herra Lahtisen ja hänen vaimonsa tilanteessa: he huomaavat "kadottaneensa sävelen", ovat alkaneet tiedostaa elämäntapansa tyhjyyden, osansa porvariston apinoijina ja myötäjuoksijoina, ja yrittävät etsiä muualta pohjaa kiinnittymisen, solidaarisuuden tarpeelleen. Elokuvan juonesta pääsee kiinni vaikkapa seuraavan, nimimerkki A. S-o:n Suomen Sosialidemokraatissa ensi-illan jälkeen ilmestyneen kirjoituksen pohjalta:

"Herra Lahtinen on 'aivan tavallinen konttori-ihminen'. Mutta hän on sittenkin enemmän: hän on alemman keskiluokan persoonallistuma, keskiluokan, joka katkerimmin tuntee ratsionalisoituneen työn hengettömyyden jäytävän hermojaan, koska se ei ole panssaroitu sitä vastaan maailmankatsomuksellaan kuten työväenluokka.Herra Lahtinen aloittaa elämänsä vilpittömästi uskoen sen nauttimiskelpoisuuteen. Hänellä on tyttönsä ja haaveensa tulevasta kodista. Mutta työpaikka – nykyaikainen äärimmilleen rationalisoitu virasto painostaa häntä yksitoikkoisuudellaan. Hän ehkä alistuisikin olemaan konttoristi työssään, mutta sen ulkopuolella tahtoisi hän olla ihminen. Mutta hän ei jaksa. Työ muuttaa häntä hitaasti koneeksi. Hetkeksi nousee hän kapinaan kevään innoittamana. Hän aikoo lähteä työstään. Mutta konttoristi Lahtinen muserretaan. Hän on tulevan aviomies, solukeskiluokan sovinnaisessa ja yhteiskuntaa säilyttävässä rakennelmassa. Nykyisten taloudellisten olojen vallitessa ei voi olla samalla vapaa ihminen ja kuulua tähän kokonaisuuteen. Lahtinen saa valita ja hän valitsee alistuen oman ryhmänsä jäseneksi ja konttorikoneeksi. Samalla hän menettää elämänhalunsa. Kuitenkin hän ryhdistäytyy hetkeksi. Toivo yhteiskunnallisesta kohoamisesta – tuo keskiluokan suuri ryhdininnostaja muutama sukupolvi sitten – herää Lahtisessakin. Lehtinen saa kuitenkin kokea, että konttoristit ovat meidän aikakaudellamme konttoristeja ja johtajia kasvatetaan toisella hyllyllä. Konttoristi Lahtinen tuntee elämän yhä painostavampana.

Hänen kohtaloonsa on liittynyt kuitenkin tällä välin toinen, rouva Lahtinen, joka hänkin aloitti elämänsä toivoen saavansa kodin, lapsia ja miehen tuohon vanhaan hyvään tyyliin. Mutta lapsia ei kannata nykyään konttoristipalkalla hankkia, ja mies on työnsä vaikutuksesta melkein kone, väsynyt ja välinpitämätön. Rouva Lahtinen näkee tuon koneellistumisen uhan tunkeutuvan kotiinsa asti, hän nousee kapinaan ja herättää miehensäkin. He lähtevät yhdessä etsimään ratkaisua, uutta elämänsisältöä keskiluokalle. Filmi muuttuu tässä yhä symboolisemmaksi. Herra Lahtinen ajattelee jo kuolemaa ja tuijottelee sataman vettä. Joukko työläisiä näkee hänen tuskansa, mutta pilkkaa häntä. Hän lähestyy heitä, mutta tuntee luokkaylemmyyttä ja saa ylimielisyytensä palkaksi kovakouraisen nyrkiniskun. Hän jää avuttomana makaamaan junakiskoille … herra Lahtinen näkee painajaisunia … juna lähestyy ja uhkaa murskata hänet … eräs vakuutusmies tarjoaa hänelle apua, henkivakuutusta, josta tosin ei olisi apua hänelle, mutta hänen perheelleen… herra Lahtinen ei tahdo sellaista apua … viime hetkessä siirtää eräs työtön Apu-lehden kaupitsija hänet syrjään. Mutta lait ja asetukset kieltävät oleskelemasta junaraiteilla. Herra Lahtinen toimitetaan poliisiputkaan. Täällä alkaa herra Lahtisen mieliala keventyä. Hän huomaa rikkoneensa eräitä sovinnaisia käsityksiä ja siitä huolimatta voivansa elää. Ja hän tuntee vapautuvansa ja löytävänsä sävelen, jota etsii…

Myöskin pikku rouva Lahtinen etsii säveltä. Hän kuulee sen soivan lapsen leikkipallossa, tiedemiehen silmälaseissa, huolettoman nuoruuden huuliharpussa. Hän lähtee viemään sitä miehelleen. Mutta työläinen rakentaa uutta tietä ja sulkee puomin rouva Lahtisen edessä. Rouva Lahtinen pyytää päästä lävitse, hänellä on kiire. Työläinen ei kallista korvaansakaan hänen rukouksilleen. Muuan ääni väittää, että rouva Lahtisen oikeus on päästä kulkemaan tuota tietä. Työläinen vastaa, ettei häntä kiinnosta rouva Lahtisen tarpeet, koska Lahtisiakaan ei kiinnosta hänen hätänsä. Mutta samalla kuulee rouva Lahtinen työkaluissa elämänsä sävelen… ja kun työläinen huomaa, että he tavoittelevat samaa säveltä, muuttuu hän ystävälliseksi ja suostuu rouva Lahtisen rukouksiin.Herra ja rouva Lahtinen tapaavat toisensa suuren rakenteilla olevan talon harjalla, heidän joukkoonsa on yhtynyt paljon muita, joilla kaikilla on sävel hallussaan. Ja sieltä, korkealta, uudisrakennuksen harjalta kajahuttavat he elämänilonsa laulun.

– Vanha esite 1970-luvulta (täydentänyt JS 22.10.2006)