Kohtaus junassa (1973)

Le Train/Möte på tåg
Ohjaaja: 
Pierre Granier-Deferre
Henkilöt: 
Jean-Louis Trintignant, Romy Schneider, Nike Arrighi
Maa: 
Ranska/Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
101 min
Teemat: 
JEAN-LOUIS TRINTIGNANT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Georges Simenonin romaanista
Georges Simenon -tulkitsijoihin kuuluva Pierre Granier-Deferre yhdisti elokuvassaan Kohtaus junassa (1973) Jean-Louis Trintignantin ja Romy Schneiderin koskettavasti sota-ajan tulevaisuudettomaan rakkaustarinaan.

Kohtaus junassa on tasaista ranskalaista laatua edustavan Pierre Granier-Deferren (1927-2007) kymmenes elokuva ja kolmas Simenon-filmatisointi. Granier-Deferre on itse todennut Georges Simenonista: ”Maigret’n luoja tuntuu minusta hyvin läheiseltä. Pidän hänen tavastaan tarkastella ihmisiä. Tuntuu siltä, kuin hän katselisi heitä lasin lävitse. Hän kuvailee pienin vedoin, ja hänen huomionsa ovat hyvin tarkkoja.” Claude Beylie puolestaan on todennut Pierre Granier-Deferrestä, että tämä etsii elokuvissaan ihmisten salaista, sisäistä todellisuutta ja on nimenomaan Simenon-filmatisoinneissaan Jacques Beckerin ja Claude Sautet’n linjoilla.

Kohtaus junassa -elokuvassa eletään toukokuuta 1940. Saksa etenee Euroopassa, ja pohjoisranskalainen Julien (Jean-Louis Trintignant), ammatiltaan radiomekaanikko, lähtee raskaana olevan vaimonsa ja pikkutyttärensä kanssa pakomatkalle. Vaimo ja tytär pääsevät täyteen ahdetun junan matkustajaosastoon, mutta Julien tungetaan muiden miesten kanssa peräpään eläinkuljetusvaunuun. Sinne päätyy myös kevytkenkäinen Julie (Régine) ja salaperäinen Anna (Romy Schneider), joka täysin poikkeaa muusta seurueesta. Kevät on vuosisadan kaunein. Julien on ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään irti kotikylästään, sovinnaisista kuvioistaan. Eläinvaunun mikrokosmos heijastelee kaikkia inhimillisiä tunteita ja asenteita. Määränpäästä ei ole tietoa, menneisyyttä ei enää ole. Jollain asemalla nälkäiset vaunulaiset tyhjentävät yhdessä autiotalon ruokavarastot, ja viettävät renoirmaista piknikkiä ruohikossa. Katseista, verkkaisesta lähentymisestä kehittyy Annan ja Julienin rakkaus. Annasta tihkuu vaivihkaa hänen menneisyytensä: varakas, sivistynyt, matkustamiseen tottunut maailmannainen, saksalainen... juutalainen. Julienille näin paljastuva todellisuus on täysin vierasta. Hän ei ole koskaan voinut edes kuvitella siihen liittyviä mahdollisuuksia – eikä sen tässä maailmantilanteessa edustamaa uhkaa. Pommitusten ahdistama juna päätyy vähitellen La Rochelleen. Julien löytää jälleen vaimonsa, mutta on ehtinyt sitä ennen pelastaa Annan hetkellisesti antamalla hänelle vaimonsa identiteetin. Kolme vuotta kuluu, Julien saa kutsun poliisilaitokselle. Anna on toiminut vastarintaliikkeessä, käyttänyt Julienin vaimon identiteettiä. Julien voi vielä pelastaa henkensä kieltämällä junasuhteensa. Viime hetkessä hän kuitenkin tunnustaa tunteensa – ja sinetöi molempien kohtalon.

Granier-Deferren hitaasti, kuin omalla painollaan rakentuva elokuva on yllättävän hyvä ja koskettava kuvaus ihmisistä poikkeustilanteessa ja sodan monista – jopa arkisista ja koomisista – kasvoista. Simenonin romaanissa loppu on synkeä: tilanteen joten kuten normalisoiduttua Julien palaa pieneen, likinäköiseen elämäänsä ja kavaltaa lopulta Annan, joka teloitetaan. Granier-Deferre ei halunnut tällaista päätöstä. Romy Schneiderin mukaan hän päinvastoin tahtoi korostaa inhimillisten arvojen merkitystä tilanteissa, joissa ihminen yritetään pakottaa luopumaan ihmisyydestään. Rakastavaiset löytävät siis toisensa ja tunteensa, vaikka se merkitseekin molempien kuolemaa. Ohjaajan ratkaisua on paljon kritisoitu, sitä on syytetty kaupallisuudestakin, mutta näyttelijöiden osuus, nimenomaan Romy Schneiderin hiljaisen tuskan nöyryys lunastaa tämän päätöksen.

Satu Laaksonen 1992. Lähteitä: Unifrance Dossiers; Image et son, 331 bis, 1978; Ecran 20, Décembre 1973; Positif 155, Janvier 1974